Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Lisää avoimuutta verokeskusteluun

Vuoden 2012 verotiedot ovat julkista tutkailtavaa. Ansiotuloja ja pääomatuloja lueksissa on hyvä pitää mielessä, että näkyvillä olevat numerot ovat vain osatotuus. Esimerkiksi kaltevan pinnan verosuunnitelusta, eli veronkierrosta, kulutusverojen karttumasta ja suomalaisesta sosiaaliturvajärjestelmästä näkösällä olevat verotiedot eivät ihmeitä kerro. Joensuulainen vero-oikeuden lehtori Niko Svensk kaipaisi numerotirkistelyn sijaan keskustelua esimerkiksi Euroopan unionin todellisista talousvaikutuksista aina verotusta myöten, sekä rehellistä arvokeskustelua verotuksen pohjaksi.

  • Siru Päivinen

- Me voisimme keskustella enemmän veropohjan arvoista, siitä ketä me oikeasti haluamme veroilla rokottaa. Nyt olemme siirtyneet selvästi kulutusverojen suuntaan, ja tämä tulee johtamaan siihen, että verotilkkutäkkiä joudutaan parsimaan kohdennetuin verokevennyksin. Kun veronkorotus kohdentuu näin selkeästi elinkuluihin; ruokaan, lämmittämiseen ja kulkemiseen, on aika helppo päätellä kenen kohdalla tämä kipeimmin kirpaisee, Itä-Suomen yliopiston vero-oikeuden lehtori Niko Svensk toteaa.

Svensk harmittelee, että keskustelua käydään äärimmäisen vähän myös siitä, mitä oikeasti ovat Euro-järjestelmän hyödyt ja haitat Suomessa.

- Meidän tulomme ovat olleet itseasiassa negatiivisia vuodesta 2007 lähtien. BKT laahaa pahasti, ja Euro liittyy meidän verojärjestelmäämme aivan kiinteällä tavalla. Sen takia meidän olisi käytävä perinpohjainen keskustelu Euroopan Unionista, ja laadittava jonkinlainen läpinäkyvä kustannushyöty-analyysi maallikkokielellä ihmisille, että kävisi selväksi mitä EU tarkoittaa vaikkapa verotuksessa, Niko Svensk lataa.

EU käytännössä sitoo käsiämme verotuksen osalta monin tavoin aivan muiden, kuin suomalaisten päättämiin arvoihin ja valintoihin. Unioni sanelee tällä hetkellä pitkälti sen, keneen verojen korotukset kipeimmin kolahtavat, myös meillä Suomessa.

- Verotietoja tutkiessa on hyvä muistaa sekin, että tilastot valehtelevat aina. Julkistetuista verotiedoista pystyy päättelemään tietysti sen, millaisella veroprosentilla verotetaan mitäkin tuloja. Sen sijaan siitä numerot eivät kerro tuloverotuksen osalta mitään, mistä se verotettava lopulta tulee, Niko Svensk muistuttaa.