Suhde autoon on tunteikas, kuten esim. ”Elvis Brezhnevin” ja hänen Mossensa liitto.
Mosseni kiihtyi alamäessä, minä kiihdyin ylämäessä...
Tarinoiden keräilyn ydin on auton avaamattomassa sielunelämässä. Se on tunteita ja tuoksuja, mutta sydän lyö joskus hiukkasen eri tahtiin, kuten ”Warre” hyvin tietää.
Itä-Saksan Wartburg oli varsinainen Aku Ankan auto. Olin Lahden moottoritiellä, yhtäkkiä täydessä vauhdissa moottori sammui, valot sammuivat. Mikään muu ei toiminut kuin portaaton tuulilasipyyhin. Kiroilin mielessäni, että tähän sitä jäätiin. Yhtäkkiä valot ja mittarivalot syttyivät ja kaikki oli OK. Starttasin ja ajoin tieheni. Syytä häiriöön en tiedä tänä päivänäkään
”Akka maalta” osti uudenkarhean länsimaistuneen itämerkin, jossa on elämää enemmän kuin akka haluaisi.
Uudenkarhea Skoda Yeti availee sähköikkunat itsekseen täydessä vauhdissa. Mikä "parasta", lasit saa kiinni vasta, kun on pysähtynyt, sammuttanut moottorin ja startannut uudelleen. Toivottavasti lumimies ei keksi avata niitä itsekseen työpäivän aikana lumisateella, tai saan kotimatkan alkajaisiksi lapioida lumet auton sisältä.
Kiusa se on pienikin kiusa
Auto ei aina selvästikään tee temppujaan pahalla, vaan ihan kujeillakseen, ilmineeraa "Hannun" Felicia.
Autoni ei ole oikutteleva, vain vähän pottumainen. Alussa, kun ei vielä tunnettu kovin hyvin, Felicia vain vähän härnäsi minua. Avatessani ovea kahvasta, Felicia napsautti oven lukkoon. Lapsilukon tappi vain painui alas, samalla kun painoin ovenkahvaa. Tätä toistui aika usein yrittäessäni sisään. No avaimella pääsin sisään, mutta harmitti kaivaa avain taskusta. Viime aikoina se on ruvennut napsauttamaan lukon kiinni jo minut nähdessäni, mutta viimeistään kun käteni on puolen metrin päässä ovenkahvasta. Kiusa se on pienikin kiusa.
Felicia keksi myös toisen leikin ja pitää sillä huolen "Hannun" liikuntapuolesta.
Vetäessäni takaluukun lukon auki sisällä olevasta vivusta, en koskaan tiedä aukeaako luukku vai pitääkö mennä uudelleen vetämään. Tätä en pistä pahakseni, sillä liikunta tekee hyvää.
Autoilla on luonteensa, mutta myös tehtävänsä. ”Mapen” hälytin tietää tehtävänsä, pitää hälyttää!
Auton hälytinlaite tykkää vetää sooloja varsinkin viikonvaihteessa. Aina kun ehdin pihalle, se lopettaa. Sori vaan naapurit, mutta voitte laittaa valituksen Volkswagenin maahantuojalle. Onko syynä joku sähkövipu, kenties takalasin pyyhkijä, jota ei saisi käyttää vai mikä. Paukuttelen ovia, availen ja suljen, ehkä se taas jossain vaiheessa loppuu... Huoh!
”Erittäin kyllästynyt” renaultisti epäilee Clionsa kohdalla ranskalaisen mitoituksen pettäneen.
Eikä mittarilukema ole vielä edes lähellä kahtasataatuhatta, ikää kymmenkunta vuotta. Ilmeisesti mitoitus on viitisen vuotta ja sata tonnia, vaikka muiden autojen kohdalla on tullut totuttua ihan eri lukemiin.
No, mikä saa autoilijan noin skeptiseksi?
Jaa-a. Alkaa hermo mennä. Sillä ei pääse yhtä huoltoväliä ilman että 2-3 kertaa on pajalla. Ja se ei oikein koskaan ole edes sellaisessa kunnossa, että saisi myytyä pois. Eturipustus hajosi. Puolat pettivät. Startti rikki. Pyyhkijät jumissa, sekä moottori että vivusto hajalla. Lasinpesuri ei toimi. Lämmitin vuotaa. Käsijarrun lukitus hajalla. Integroitu radio mykistyi. Airbag-varoitus… ei niitä edes muista kaikkia. Ja kaikki tämä arviolta alle parinkymmenen tuhannen kilometrin ja parin vuoden aikana.
Läppävikainen volkkari ja hinausherkkä patonkilaatikko
Saksalaiset taputtavat käsiään, että eihän sitä meillä. Vaan ei taputa kauan. ”Ex-VW Touareg TDI” purkautuu 36 000 euron läppävikaisesta 140 000 ajetusta laatuautosta.
Lampunpesimet ei toimineet. Toisen etuvalon umpion kiinnitys rikki. Turbon putki vuoti öljyä. Imusarja rikki (läppävika). Ilmastointi ei toiminut (kylmäaineet kadonneet). Starttiongelmia ja viikon odotus toisella puolella Suomea, Lasinpyyhkimien vivusto jumiutui 30 km edellisestä korjauksesta. Umpiot eivät tuppaa pysymään kiinni, parkit sammuu ja Ksenonvalot “niiaa” välillä, automaatti tunkee öljyä pihalle. Tämä vaatii huollon mukaan laatikon vaihdon, arvio 9000€. Lopulta vaihdettin ei-merkkiliikkeessä yksi vuotava stefa. Vesipumppu vaihdettiin, vesiletku poikki ja moottorista tuli nesteet ulos (asennusvirhe edellisestä korjauksesta). Kuskin oven sähköikkuna hajosi, Takaluukun mekanismi takeltelee, Kardaanin kannatinlaakeri levisi NÄMÄ SIIS 1.5v aikana.
Palataanpa ranskalaiseen. ”Ei koskaan... koskaan enää rellua” tuskastui kymmenen vuotta vanhaan dieselkäyttöiseen Renault Sceniciinsä.
Omistin auton 6 vuotta ja 6 kertaa se hinattiin korjaamolle. Vaihdelaatikko vaihdettin kerran turhaan merkkiliikkeen huollossa, koska eivät kertoneet, että voi vaihtaa myös vetoakselin ja laatikon välissä olevan holkin, joka sitten vaihdettiin myöhemmin n. 60 tkm välein. Laturi hajosi kaksi kertaa ja laturin hihnapyörä 3 kertaa. Apulaitteen hihna hajosi 3 kertaa. Autolla tuli kilometrejä 150 tkm. Pieniruokainen isovikainen patonkilaatikko.
No mitäpä vastaa ”Retkuun mennyt” saksalaisen auton omistaja?
Varoittivat että älä hanki vanhaa Opelia. Oikeassa olivat, siinähän se on jo etusäleikössä ympyrä ja nuoli, siitä alkoi huoli.
Kukaan ei puhu mitään suomalaisista, ruotsalaisista eikä amerikkalaisista, japanilaisten autojen puolelta sentään jotain rehellisyyttä löytyy. ”Ristus mitä reissuja” muistaa parhaiten Toyotan tuulilasinpyyhkijät ja japsiauton takakontin.
Yhdessä 70-luvun Carinassa oli taas helppokäyttöiset tuulilasinpyyhkijät. Siinä mallissa pyyhkijä oli vedettävässä napissa kojelaudassa mutta vedin oli rikki. Niinpä tuulilasin pyyhkijät piti ajossakin vetää kojelaudan takaa päälle. Koomisin "vika" oli yhdessä toisessa japsissa kun siitä oli avaimet hukkuneet ja virtalukko rikki. Autoon piti mennä jonkin aikaa takakontin kautta kun sen sai auki meisselillä ja sillä sai kätevästi autonkin käyntiin :-). Ja kuinkahan monta kymmentä kertaa sitä työnnettiin auto käyntiin kun oli akku loppu ...
Uusi huono, vanha hyvä
No mikä on sitten ”hyvän ja huonon auton ero”. Nimimerkki sen tietää:
Hyvän ja huonon auton ero on se että kun hyvään autoon tulee vika, sen saa kohtuuvaivalla ja -hinnalla korjattua. Hyvässä autossa varaosien saatavuus on hyvä, asentaminen helppoa ja tekniset ratkaisut on ymmärrettäviä. Hyvän auton liikennekelpoisuus on helppo tarkistaa ennen ajoon lähtöä. Valitettavaa on että uudet autot eivät enää ainakaan 15 vuoteen ole täyttänyt hyvän auton kriteerejä.
”Vanha/uusi” autoilija kehuu 23 vuoden ikäistä autoaan, jossa ei ole juurikaan ongelmia. Hän anoi helpon neuvon uuden auton omistajille parkkipaikalla.
Sanoin saman neuvon jota ystäväni käyttää kun lähes uusi auto ei starttaa. Mene ulos autosta ja laita ovi lukkoon kauko-ohjaimella ja sitten avaa ovi ja sitten starttaa. Mies sai auton käymään ja hämmästyi.
Ennen kuin tekee ostopäätöstä, kannattaa varsinkin käytetty auto tutkia kunnolla. Myyjä kuitenkin tekee kaikkensa kaupan eteen. ”Kivi” puunasi Ysäri-Taunuksensa vimpan päälle.
Pesin ja puunasin jäämeren sinisen autoni paraatikuntoon ja vaihdatin uudet renkaat alle. Ostaja istui ratin taakse koeajoon. Kun hän väänsi avaimesta, sen muovipää jäi käteen. Pienestä avaimeen jääneestä metallinysästä auto saatiin sitten käyntiin. Seuraavaksi ostaja laittoi ykköstä silmään ja koko vaihdekeppi irtosi ja jäi hänen käteensä. Se saatiin joten kuten takaisin ja koeajo pääsi alkamaan, paitsi että se oli loppua saman tien kun jo "vähän hermostunut" koeajaja oli rysäyttää toista autoa kylkeen. Koeajo jäi lopulta muutamaan sataan metriin ajajan tuskastuttua oikutteleviin hallintalaitteisiin. Mutta osti silti kärryni puoleen hintaan!
Eli turha huolestua, kyllä autolle aina hinta löytyy.
Sääennustuksen mukaan
Autoilijan luottamus rakoilee. Ratkaisumalleja ostopulmiin on monenlaisia. ”Premiumilla” on kolme vuotta vanha premium-luokan auto, mutta se viettää aikaansa korjaamolla kaiken aikaa.
Ostan seuraavaksi vanhan auton jota osaa itse näpräillä.
Tosi autoilijan erottaa toki siitä, ettei se jää tuleen makaamaan. ”Arska” osti opiskeluaikana pompannapin eli Fiat 600:n melko vanhana.
Kerran talvella kovalla pakkasella siitä katkesi kaasuvaijeri. Ei hätää insinööriopiskelija hoiti asian. Tein piikillä reiän takaseinään ja laitoin ohuen narun siitä läpi ja yhdistin kaasuttimen vipuun. Käsin vetämällä tehot nousi. Eikä siinä vielä kaikki. Samassa autossa oli myös tyyppiongelma; pakkasella jarrupoljin jäin liian alas, senkin hoidin narulla eli vetämällä ylös. Tällainen ylimääräinen duuni vei huomiota sen verran että ajoin vaaleapunaisista valoista läpi ja poliisi pysäytti ja antoi pienen maksun. Olin kauhusta peloissani etteivät tarkastaneet autoani.
Autolla pitäisi uskaltaa keliin kuin keliin, mutta ainakin ”Junttilojo” katsoo ensin säätiedotuksen:
Toisille navigaattori on tarpeen, minulle Ylen säätiedot. Omistan kuivankelin auton, joka ei kostealla tottele käskyjä, mutta tommoisia ovat kuulemma nuo vanhat paavin posetiivit.