Dopingtestaajia on vedetty nenästä härskillä tavalla Suomessa. Testeissä on esiintynyt vääriä ihmisiä testattavana.
Dopingtestaajia on yritetty huijata näyttelemällä ainakin kaksi kertaa Suomessa. Testeihin on mennyt esiintymään testattavaksi määrätyn sijasta hänen pestaamansa näyttelijä.
Roolisuoritukset eivät ole menneet ihan putkeen, sillä molemmissa tapauksissa huijarinäyttelijä on jäänyt rysän päältä kiinni.
Tapauksista kertoo Yle Urheilulle Suomen antidopingtoimikunnan lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä.
- Ison voimailulajin miehen piti tulla testattavaksi 90-luvulla. Hänen tilallaan kuitenkin esiintyi hintelä mies.
Seppälän mukaan testattavaksi määrätyn ja näyttelijän kasvonpiirteet muistuttivat toisiaan. Ilmeisesti mies oli tehnyt ratkaisevan virheen ja jättänyt rooliharjoittelun vähäiseksi, sillä huijari jäi heti kiinni.
- Kun näytteleminen ei mennyt läpi, mies pakkasi tavaransa ja lähti. Emme saaneetkaan selville, kuka oli tämä näyttelijä.
Seppälän mukaan iso mies sai rangaistuksen dopingtestistä pakoilemisen vuoksi. Tarina ei kerro, miten lempeästi tämä kohteli suorituksessaan epäonnistunutta näyttelijää.
- En muista enää tarkasti, oliko kyse kahdesta tai neljästä vuodesta, minkä iso mies sai rangaistukseksi, kertoo Seppälä.
Hänen mukaansa toinen tapaus sattui 1990-2000-lukujen vaihteessa. Tuolloinkin testattavana oli väärä ihminen.
Edellisestä tapauksesta poiketen hän ei päässyt luikkimaan karkuun vaan henkilöllisyys paljastui. Myös dopingtestiä karttanut urheilija saatiin kiinni.
- Olen kuullut, että myös armeijaan on mennyt toisen sijasta toinen ihminen, Seppälä kertoo.
Liekö mallia otettu Uuno Turhapuro –leffasta, jossa Uunon vaimo esitti hetken miestään armeijan harmaissa.
Yle Urheilu kertoi aiemmin tänään ehkä Suomen erikoisimmasta dopingtapauksesta, joka sattui vuonna 2000. Tuolloin dopingtuomion saanut mies vapautui kahden vuoden kilpailukiellosta, koska urheilun oikeusturvalautakunta ei pystynyt riittävällä varmuudella näyttämään toteen, että hän olisi kieltäytynyt dopingtestistä.