Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Ruotsilegenda palaa huipulle – ainakin hetkeksi

41-vuotias Michael Nylander siirtyy Ruotsin kiekkoliigassa jumbona olevaan AIK:hon. Nylander muistetaan muun muassa SM-liigan ensimmäisenä ruotsalaisvahvistuksena.

Michael Nylander. Kuva: EPA
  • Kimmo Muttilainen

TUKHOLMA Michael Nylander on solminut alkuun kahden ottelun mittaisen sopimuksen AIK:n kanssa. Nylander nähdään tositoimissa jo huomenna torstaina, kun AIK kohtaa vierasottelussa Gävlen ja sen lisäksi hän on joukkueen vahvuudessa lauantaina kotiottelussa Linköpingiä vastaan.

On myös mahdollista, että kokenut keskushyökkääjä solmii otteluiden jälkeen loppukauden kattavan sopimuksen tukholmalaisseuran kanssa. Nylander paikkaa AIK:n keskushyökkääjävajetta, joka syntyi kun suomalaishyökkääjät Teemu Ramstedt ja Esa Pirnes siirtyivät takaisin Suomeen.

41-vuotias Nylander siirtyy AIK:hon kolmanneksi korkeimman sarjatason, division 1-joukkue Vita Hästenistä. Tällä kaudella Nylander on pelannut myös toiseksi korkeammalla sarjatason, Allsvenskan-joukkue Röglen riveissä, jossa hän ennätti pelata otteluita samassa ketjussa poikansa Williamin kanssa ennen tämän siirtymistä SHL-seura MODO:hon.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun taitava sentteri edustaa mustapaitoja, sillä ennen siirtymistään NHL:ään Nylander pelasi AIK:ssa yhden kauden ajan 22 vuotta sitten.

Urallaan peräti 920 NHL:n runkosarjaottelua ja niissä 679 tehopistettä kerännyt Nylander on myös tuttu pelaaja SM-liigasta. Kaudella 1994–95 hän siirtyi NHL:n työsulun ajaksi silloisen JyPHT:n vahvuuteen ollen samalla koko liigan ensimmäinen ruotsalainen pelaaja. Tuolloin 16 ottelussa hän teki peräti 30 pistettä.

Seuraavalla NHL:n työsulun aikaan kymmenen vuotta sitten Nylander edusti Kärppiä ja viimeksi Nylander pelasi Suomessa kaudella 2009–10, kun hän pelasi Jokereissa.

Nylander on edustanut Ruotsia kaksissa olympialaisissa ja peräti 10 MM-kisoissa.