Panaman suururakka maan poikki kulkevan kanavan laajentamiseksi uhkaa keskeytyä. Syynä on kiista lähes 1,2 miljardilla eurolla ylittyneiden rakennuskustannusten maksajasta.
Kanavahallinto ja rakennustöistä vastaava espanjalaisjohtoinen yhteenliittymä syyttävät toisiaan kustannusten kasvamisesta. Osapuolten neuvottelut kiistasta ovat keskeytyneet.
Rakennusyhtiöt syyttävät kustannusten kasvusta kanavahallinnon ennen urakan alkamista tekemien tutkimusten puutteita. Kanahavallinto taas syyttää rakentajia joustamattomasta asenteesta.
Useiden asiantuntijoiden mukaan rakennusyhtiöt aliarvioivat kustannuksia, kun ne voittivat tarjouskilpailun selvästi alhaisimmalla tarjouksella.
Rakennustöiden kerrottiin keskeytyneen tänään. Tilanne on kuitenkin epäselvä, ja eräiden tietojen mukaan ne kuitenkin jatkuisivat.
Kanavahallinnon johtajan Jorge Quijanon mukaan keskeytyminen antaa mahdollisuuden pohtia, kuinka hankkeessa pitäisi edetä. Quijanon mukaan sopimus ei ole enää mahdollinen. Ikkuna on sulkeutumassa, hän kuitenkin lisäsi.
Espanjalainen rakennusyhtiö Sacur puolestaan sanoo, että 10 000 työpaikkaa on uhattuna. Yhteenliittymässä on mukana myös toinen eurooppalainen yhtiö, italialainen Impreglio.
Yhtiöt ovat pyytäneet EU:n italialaista teollisuuskomissaaria Antonio Tajania sovittelemaan kiistaa. Tajani on kuvannut rakennustöiden keskeytymistä "odottamattomaksi" tapahtumaksi. Hänen mukaansa Panaman presidentti Ricardo Martinelli oli vielä tiistaina kertonut, että sopu on lähellä.
Tajani vetosi osapuoliin, jotta ne vielä tulevina päivinä miettisivät kantojaan, koska töiden keskeytyminen olisi huono uutinen työllisyydelle, maailmantaloudelle, kanavan laajennushankkeelle sekä osapuolille itselleen.
Rakennustöistä on saatu valmiiksi jo kolme neljäsosaa. Laajennuksella 80 kilometriä pitkän kanavan kapasitetti kaksinkertaistuisi.
Uusi laajennettu Panaman kavana on ollut tarkoitus avata ensi vuonna. Nykyisin maailmankaupasta yli viisi prosenttia kulkee Panaman kanavan kautta.