OP-Pohjola ulkoisti viime syksynä 500 henkeä tietohallinnostaan Accenturelle ja CGI:lle eli entiselle Logicalle. CGI on 40 maassa toimiva it-alan palveluyritys, jolla on lähes 70 000 työntekijää.
Nyt OP-Pohjolan vakutuuspuolen it-väki työskentelee Finanssikontiolla, joka on CGI:n ja OP-Pohjolan yhteisyritys. Ulkoistuksen jälkeen työntekijät ovat saaneet kääntää käyttöohjeita englanniksi ja opettaa työtään intialaisille.
Työntekijät pelkäävät menettävänsä työnsä vuoden lopulla, kun ulkoistuksen myötä saatu vuoden irtisanomissuoja päättyy.
OP-Pohjolasta eläköitynyt ATK-suunnittelija suree työkavereidensa puolesta.
- Onhan heillä vähän tyrmistynyt olo, kun he ovat odottaneet, että pääsevät eläkkeelle siitä työstä, jota ovat vuosikausia tehneet. Mutta eivät sitten näillä näkymin pääse, kuvailee Timo Lahdenmäki entisten työtovereidensa tuntoja.
- He joutuvat nyt sitten selostamaan muille mitä he tekevät ja nimeomaan tarkoituksena on, että heidät siirretään sitten siitä pois.
CGI: Työtä siirretään, mutta ketään ei irtisanota
OP-Pohjola ei halua kommentoida ulkoistettujen työntekijöiden tilannetta.
Finanssikontion toimitusjohtaja Tapio Volanen puolestaan kiistää, että yhtiö suunnittelisi vanhoina työntekijöinä siirtyneiden entisten OP-Pohjolalaisten irtisanomista.
- Meidän koko tämä bisneskeissi on laskettu niin, ettei ole tarkoitus irtisanoa henkilöitä. Tämä lähtee siitä, että pystymme työllistämään nämä henkilöt myös jatkossa.
Volanen kuitenkin myöntää, että työtä ollaan siirtämässä muihin maihin.
- Sitä työtä, mitä on järkevää siirtää tehtäväksi alemman kustannustason maihin, niin kyllä me sen tyyppistä rationalisointia tulemme tekemään.
"Ulkoistus ei voi onnistua"
Entisten työtovereidensa äänitorveksi ryhtynyt Timo Lahdenmäki ei usko, että monimutkaisten kotimaisten vakuutuskorvausjärjestelmien ulkoistaminen halpamaihin voi onnistua.
Hän ihmettelee, miten intialaiset työntekijät voisivat parissa kuukaudessa oppia työn, jota suomalaiset ovat tehneet kaksikymmentä vuotta.
- Minun ymmärtääkseni se vakuutusjärjestelmien siirto halpamaihin ei voi toimia, koska vakuutusjärjestelmät ovat sidoksissa Suomen lainsäädäntöön ja ne täytyy tehdä Suomen olojen mukaisesti. Vaikka ATK-osaamista varmaan löytyy mistä tahansa, niin se muu osaaminen löytyy vain täältä Suomesta.