Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Viitasaari valmistelee yhä rakennemuutosalueeksi hakeutumista

Viitasaaren kaupunki varautuu edelleen suureen työttömyyteen Fenestran ovitehtaan konkurssin vuoksi. Tehtaan toimintaa maaliskuussa jatkava Kaskipuu Oy ei kykene työllistämään kaikkia työttömäksi jääviä fenestralaisia.

Fenestran logo verkkoaidan takaa kuvattuna
Kuva: Ville Välimäki / Yle
  • Annika Rantanen

Fenestra-kaupasta eilen ilmoittanut ovivalmistaja Kaskipuu työllistää tehtaalla alkuvaiheessa vain joitakin kymmeniä työntekijöitä, kun taas Fenestra irtisanoi tehtaalta tammikuussa yhteensä 160 työntekijää.

Kaupunginjohtajan mukaan toiminnan jatko on Viitasaarella kuitenkin positiivinen uutinen.

– Se on iso helpotus, että toiminta jatkuu.Toiveena on, että mahdollisimman moni jatkossa myös työllistyisi, jos ei aivan alussa, niin sitten loppuvuoden aikana, kaupunginjohtaja Janne Kinnunen toteaa.

Viitasaari valmistelee parhaillaan erilaisia toimia työttömyysuhan alla olevien entisten fenestralaisten työllistämiseksi. Lopullista päätöstä äkillisen rakennemuutosalueen statuksen hakemisesta ei ole tehty.

– Ensin olemme tekemässä pienempää suunnitelmaa siitä, kuinka saataisiin näitä työttömiä henkilöitä ja viitasaarelaisiyrityksiä törmäytettyä tässä lähiviikkoina, Kinnunen sanoo.

– Mikäli tulemme saamaan rakennemuutospaikkakuntastatuksen, sitä varten tehdään erillinen ohjelma, jossa pohditaan ne valtiovallan toimet, jotka tukisivat fenestralaisten työllistymistä.

Viitasaaren kaupunki ja Kaskipuu Oy:n edutajat neuvottelevat tehtaan toiminnan jatkosta tänään.