Suomen Ilmailuliiton päälentonäytökseen Ouluun saapuu elokuussa toisen maailmansodan legendaarinen Hawker Hurricane -hävittäjä. Kone palveli myös Suomen ilmavoimissa jatkosodan aikana ja Ouluun saapuva kone on ainutlaatuisesti Suomen ilmavoimien väreissä.
Kuuluisia konetyyppi on myös pienoismalliharrastajille tuttu.
- Se on mielenkiintoinen yksilö. Pienoismallin rakentamisen kannalta siinä on metalli-, kangas- ja puupintaa eli monenlaista pitää vääntää. Haastava malli, moni muu malli on helpompi, sanoo Muhoksella asuva pienoismalliharrastaja ja Oulun pienoismallikerhon vetäjä Tapio Huhtelin.
Ateljeen aarteita
Tärkeitä paikkoja kokoajalle ovat keittiönpöytä tai joku muu työtila sekä varsinkin myöhemmässä vaiheessa oma ateljee, jossa pienoismallit sijaitsevat.
Marketeissa on myynnissä starttipaketteja, joissa on mukana pienoismallin lisäksi maalia, liimaa ja siveltimiä. Sen lisäksi tarvitaan terävä veitsi. Kun harrastus etenee, niin käsipora ja sen terät sekä hiomapaperit, neulaviilat ja maaliruisku auttavat.
- Tässä harrastuksessa värisilmä, kädentaidot ja kärsivällisyys kehittyvät.
Äkkiä kuvittelisi, että suurimmat ongelmat tulevat liiman kanssa, mutta nykysiin liimat ovat kehittyneet. Maalin kuivumisen odottelu on tuskallisinta.
- Palkitsevinta on keksiä virheitä toisten tekemistä malleista, Huhtelin virnistää.
- Täydellistä mallia ei ole kukaan vielä tehnyt, vaan virheitä tulee aina, hän lisää.
Avaamattomia paketteja
Huhtelin ei ole keskittynyt tiettyihin pienoismalleihin, vaan hän tekee monenlaista. Saa mennä todella kauas löytääkseen yhtä monipuolisen valikoiman pienoismalleja. Erityisesti japanilaiset sekä kiinalaiset pienoismallit ovat hänen mielestään parhaita.
- Myös Tsekeissä on firma, joka valmistaa erikoisempia ja mielenkiintoisempia malleja.
Viimeisten laskujen mukaan Huhtelinilla on yli 160 avaamatonta pienoismallipakettia.
- Joku voisi pitää tätä hulluutena, mutta minulle tämä on harrastus, hän nauraa.
Rakentamisessa tarvittavaa pientä tavaraa hänellä on kokoamiseen pyhitetyssä huoneessaan pienen rautakaupan verran.
- Olen niin sanottu sekakäyttäjä eli minulla on autoja, moottoripyöriä, lentokoneita, tankkeja, laivoja, purjelaivoja sekä figuureita eli ihmishahmoja.
Rakkain malli on 102 senttiä pitkä torpedovene.