Suomen puolustusvoimat ottaa vastaan minkämittaisen taistelijan tahansa.
– Kaikenmittaiset ovat tervetulleita palvelukseen. Esimerkiksi koulutusvalinnoissa kaikkia kohdellaan pituuden puolesta tasavertaisesti, sanoo tiedottaja, yliluutnantti Antti Muhonen Porin prikaatista.
Hän toteaa kuitenkin, että lyhytkasvuisuus saattaa vaikeuttaa varusmiespalvelusta tietyissä asioissa.
– Kylllä tietysti pientä valintaa tehdään perusyksiköissä. Kranaatinheitinkomppaniassa on muun muassa tehtäviä, jotka eivät kovin lyhyiltä ihmisiltä onnistu. Kranaatinheittimellä lataajan pitäisi olla yli 170 senttimetriä, että saa kranaatin laitettua putkeen.
Pituus asettaa rajoitteita myös toiseen suuntaan. Panssarivaunun sisällä saattaa yli kaksimetrisellä olla tukalat oltavat.