Lappeenrannan maakuntagallerian kuudennessa kerroksessa sijaitsee Liangtse-ketjun uusi hyvinvoinnin tyyssija: kolme hoitohuonetta, joissa kolme akupunktiolääkärin koulutuksen saanutta kiinalaista ottaa vastaan asiakkaita.
Paikallispäällikkönä toimii Xing Shi, Lappeenrannan yliopistovuosina jo Simoksi muuttunut. Hän on toiminut yritystensä kautta ja kaupungin projektityöntekijänä muutenkin kaupungin Kiina-suhteiden edistäjänä.
Simo markkinoi ekologisuuteen pyrkivää kaupunkia Kiinan isolle pomolle ja kiinni veti.
- Tämä on ihastuttava kaupunki ja soveltuu hyvin luonnonmukaiseen hoitoidelogiaamme, ylisti keskiviikon avajaisissa Liangtsen Euroopan johtaja Hao Nan.
Juonessa mukana ollut Lappeenrannan kaupungin johto toivoo hoitolan tuovan myös terveysturisteja.
Helsingissä jo paljon koukkuun jääneitä
Ketju on Kiinan suurimpia. Sillä on kolmesataa toimipistettä ja 20 000 työntekijää. Perheyrityksen kotipaikka on kahdeksan miljoonan asukkaan Jinan City. Euroopassa on kymmenkunta hoitolaa, joista Helsingissä vuonna 2009 perustetulla on neljätuhatta vakioasiakasta.
Liangtsella on kolme koulutuslaitosta ja asema Kiinan tasavallan virallisena hierontainstituuttina. Koulutus on yrityksen mukaan yliopistotasoista ja hoito paljon enemmän kuin pelkkää hierontaa.
Hoidot suunnitellaan kiinalaisen lääketieteen perinteen mukaisesti ennaltaehkäisemään sairauksia ja hoitamaan jo olemassa olevia vaivoja. Hoito perustuu mm. akupainantaan, akupisteiden aktivointiin ilman neuloja. Kiinalaisen lääketieteen mukaan hyvinvointi lähtee verenkierron vahvistamisesta ja energian virtaamisesta.
- Emme takaa mitään, mutta voimme ohjata ihmisiä kohti hyvinvointia, kiteyttää johtaja Hao Nan.
Yhtä perhettä - kielimuurista huolimatta
Lappeenrantaan oli helppo saada työntekijät kahden vuoden keikkasopimuksella. Suomea he eivät osaa eivätkä paljon englantiakaan, mutta suomalaisen vastaanottovirkailijan on määrä auttaa kommunikaatiossa.
- Hänelle voi antaa palautetta hoidon jälkeen, sanoo Hao Nan.
Hoitofilosofiaan kuuluu yrityksen mukaan "terveyspartnerius". Sillä luodaan mukavaa ja mutkatonta ilmapiiriä.
- Kaikki asiakkaat ovat samaa perhettä.
Kiinassa hierontahoidoissa käynti on tavallisen kansan arkea, joskin valtaosa asiakkaista on miehiä. Sängyllä tai jalat vesipaljussa käydään myös liikeneuvotteluja ja päätetään asioista - niin kuin suomalaisissa saunoissakin on maailman sivu menetelty.