Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Kiinan huumeratsiat julkkisten ja baarikärpästen riesana

Pekingissä on tehty viime viikkoina huumeratsioita, joiden haaviin on jäänyt useita julkkiksia, mm. hongkongilaisen kungfu-sankarin Jackie Chanin poika, Jaycee. Ravintoloihin tehtyjä iskuja on toteutettu asiakkaita hämmentävällä, suorastaan nöyryyttävällä tavalla.

2kolegas klubi Pekin.
Kuva: Sari Taussi / Yle
  • Sari Taussi

Jackien Chanin näyttelijä-pojan, 31-vuotiaan Jayceen jääminen kiinni huumeista on julkistettu näyttävästi valtiollisella tv-kanavalla CCTV:llä. Jutussa Jaycee myöntää käyttäneensä huumeita ja säilyttäneensä kotonaan 100 gramman annosta marihuanaa. Jayceeta syytetään huumeiden käytön sallimisesta kotonaan. Maksimirangaistus tästä on kolme vuotta vankeutta.

Samassa iskussa jäi kiinni myös Jayceen ystävä, taiwanilaissyntyinen näyttelijä, Kai Ko. Noloa pidätyksissä on erityisesti se, että Kai Ko esiintyi taannoin huumeiden vastaisessa mainoksessa. Jayceen isä, Jackie Chan, puolestaan nimitettiin huumeiden vastaisen kampanjan lähettilääksi vuonna 2009.

Kiinan uusin huumeiden vastainen kampanja alkoi kesäkuussa ja viranomaisten mukaan lähes 8 000 ihmistä on jäänyt kiinni erilaisten huumeiden, kuten marihuanan, metamfetamiinin ja ekstaasin käytöstä. Periaatteessa Kiinassa voi saada huumerikoksista jopa kuolemanrangaistuksen. Käytännössä useimmat kiinnijääneistä selvinnevät kuitenkin parin viikon pidätyksellä ja sakoilla.

Ulkomaisia pilvenpolttajia uhkaa maastakarkotus

Ainakin osa ratsioista on toteutettu nöyryyttävällä tavalla. Australian yleisradioyhtiön ABC:n toimittaja Stephen McDonell sattui olemaan viettämässä iltaa pekingiläisellä musiikkiklubilla, kun paikalle iski tusinan poliisin ryhmä.

Ulospääsytiet suljettiin ja kaikki paikallaolijat määrättiin antamaan virtsanäyte. Purkkeihin virtsaaminen suoritettiin avoimissa vessoissa poliisin valvonnan alla. Myös naiset joutuivat antamaan näytteen periaatteessa julkisesti.

McDonellin mukaan kymmenkunta ihmistä pidätettiin, kaikesta päätellen sillä perusteella että virtsasta löytyi jäänteitä marihuanasta. Osa kiinni jääneistä on ulkomaalaisia. Mc Donellin mukaan heidät on nyt viety kahdeksi viikoksi pidätyskeskukseen ennen karkotusta. Näyttäisi todennäköiseltä, että heidät myös karkotetaan. Kohtelu on tyly, sillä testiin joutuneita ei epäilty esimerkiksi huumeiden hallussapidosta.

Ratsian kohteeksi joutunutta 2Kolegas-klubia ei voi pitää mitenkään erityisenä huumeluolana. Onkin epäilty, että osa ravintoloista onnistuu välttämään iskut, jos omistaja on vain onnistunut voitelemaan oikeat viranomaiset.