Kävin syyskuun puolivälissä moottoripyörällä Venäjän Karjalassa. Matka pyörii edelleen mielessäni – ja pyörinee loppu iän.
Motoristien määrä on Suomessa kolminkertaistunut 90-luvun loppupuolelta. Kuulun itse tähän määrää kasvattaneiden porukkaan. Rekisteröityjä prätkiä on maassamme nyt arviolta noin 230 000 kappaletta.
Ei siis ole ihme, että myös rajan takana Venäjällä suomalaisiin motoristeihin törmää entistä useammin.
Kolmen päivän aikana näin pari yksinäistä motoristia, toistakymmentä Gospel ridersia Suomesta – sekä pietarilaisen harikkakerhon pyöräilijät. Harrastus on kasvussa myös Venäjällä.
Rekisteröityjä prätkiä on maassamme nyt arviolta noin 230 000 kappaletta
Petroskoilainen moottoriyöräkauppias Edvard Krasnov kertoi tavatessamme, että heidän korjaamoonsa tulee yhä enemmän turisteja asiakkaiksi. Viime kesänä kaukaisin motoristi tuli Australiasta. Jotakin rikkoontuu reissussa, ja apu on tarpeen.
Itselleni matka oli ensimmäinen, jonka tein moottoripyörällä. Aiemmin olen ajanut pitkin Karjalaa autolla tai ollut toisten kyydissä. Kymmeniä kertoja.
Paikallinen liikennekulttuuri oli siis entuudestaan tuttua. Sen keskeisen periaatteen voisi kiteyttää vaikkapa näin: paras ohituspaikka on ylämäessä, joka päättyy mutkaan.
Olin rajan takana tekemässä tarinaa joensuulaisesta Ilkka Pirhosesta, joka on vaimonsa omaishoitaja. Ilkalle moottoripyöräily ja liikkuminen omalla prätkällä pitkin ja poikin Venäjää on pakoa ja huilia arjesta.
Tie voi muuttua yhtäkkiä perunapelloksi
Ilkan tarinat tekivät matkasta mieleen painuvan. Samoin ajaminen Karjalan korvissa Ilkan ja hänen kaverinsa Antti Sääksjärven kanssa. Teillä, millaisia meillä ei oikein enää ole.
Päätiet ovat Karjalassakin pääsääntöisesti hyvässä kunnossa - parhaat jopa moottoritietasoa. Tällainen on muun muassa Petrokoista Muurmanskiin lähtevä tie. Mutta kun päätieltä ajaa syrjään, kaikki on mahdollista.
Tie voi muuttua yhtäkkiä perunapelloksi. Asfaltti on täynnä vaarallisia reikiä. Tai kartalla näkyvä silta onkin romahtanut.
Majapaikkamme oli Petroskoissa. Sieltä käsin teimme 440 kilometrin päivämatkan enduroillamme Suojärven-Porajäreven suuntaan. Tie pieneni ja huononi, mitä kauemmaksi ajelimme.
Kuten endurokuski sanoo: mitä huonompi tie, sen parempi ajaa.
Ja näitä reittejä Karjalasta löytyy. Ja tämä endurokuskin päiväuni on ihan tuossa vieressä. Itäsuomalaisittain naapurissa nurkan takana.
Paperihommat kuntoon ja ei kun menoksi. Vastassa on upeita, koskemattomia maisemia: järviä, harjuja, niittyjä, soita, hoitamatonta metsää.
Huoltoasemia ei joka nurkalla ole, eikä ruokapaikkoja. Sellaisesta käy vaikka Porajärvellä vastaan tullut pieni kyläkauppa. Ronkeliksi ei voi heittäytyä.
Mieleen painuivat pienten kylien asukkaat, joille motoristiporukkamme oli harvinainen näky. Iloisia ilmeitä, olalle taputteluja ja prätkien ihmettelyä.
Kylän koiratkaan eivät olleet motoristeihin tottuneet. Ne eivät oikein tienneet, miten päin pitäisi olla, kun hurauttelimme ohi. Ne jäykistyivät aloilleen ja katselivat meitä pelokkaana ja kummastuneina.
Kylien pääteillä tuli vastaan irrallaan liikkuvia lehmiä
Kylien pääteillä tuli vastaan irrallaan liikkuvia lehmiä. Nenään kävi saslik-grilleistä nousevat tuoksut.
Karjalassa on myös mielenkiintoisia pysähdyspaikkoja. Mieleenpainuva oli esimerkiksi Kuikkaniemen sankarihautausmaa lähellä Suojärveä. Tänne on haudattu viime sodissa kaatuneita suojärveläisiä sotilaita.
Vaikuttava paikka, myös mittasuhteiltaan. Ja enduro oli oikea kulkupeli tälle paikalle.
Kun Venäjällä liikkuu, ei myöskään lakkaa ihmettelemästä paikallisia ihmisiä. Moottoripyöräkauppias Edvard halusi, että tuomme moottoripyörämme hänen talliinsa yöksi turvaan. Katteestani irronnut ruuvi sai uuden tilalle. Ja lopulta olimme vielä syömässä miehen puutarhassa.
Eikä puhettakaan, että tämä olisi maksanut jotakin.
Erään huoltoaseman pihassa suojärveläinen nainen halusi ehdottomasti kuvan itsestään motoristien kanssa. Kuvaan ja kuvaamaan tuli myös hänen miehensä. Kun kuvat oli otettu, hän tarjosi matkaajille itse tekemäänsä puolukkapiirakkaa ja teetä.
Jäin miettimään, milloin vastaani on tullut samanlainen kohtaaminen suomalaisen huoltsikan pihalla?
Ei milloinkaan.