Helsinki hakee helpotusta puistojen roskaongelmaan puristemallisista roska-astioista. Esplanadille ja Seurasaareen on tulossa mahdollisesti jo ensi keväänä testikäyttöön roska-astiat, joissa on aurinkokennoilla toimiva puristin.
Kilpailutus roskisten hankkimisesta on parhaillaan käynnissä ja kymmenen testiastiaa saataneen kaupungille vielä tämän vuoden puolella. Roskiksiin mahtuu puristimen ansiosta arviolta 5–7 kertaa enemmän roskaa kuin tavalliseen pönttöön. 120 litran roskisten tyhjentämistiheyttä voidaan näin ollen pienentää.
Ratkaisu erityisesti kesätapahtumien roskaongelmiin
Roskisten määrä ja riittävyys herättävät Helsingissä runsaasti keskustelua etenkin kesäisin ja erilaisten tapahtumien yhteydessä.
Seurasaari valikoitui testipaikaksi juuri tyhjentämisen takia. Saaressa käy paljon turisteja, eikä sinne voida asentaa isoja, syviä roskiksia muun muassa niiden tyhjentämisongelmien vuoksi.
Helsingin rakennusviraston projektipäällikkö Katriina Arrakoski-Mäkinen kertoo, että puristinroskikset toimivat parhaiten nimenomaan pahviroskien suhteen, joten ne voisivat osaltaan helpottaa puistojen roskaongelmaa viikonloppuisin ja kesäisin.
Roskiksia on käytössä muun muassa Ruotsissa Malmössä. Niiden hinta on noin 4000 euroa kappaleelta.