Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Yhä kiivastuva työelämä tuo esiin piilevät lukivaikeudet

Aiemmin käytännönläheisissä ammateissa pärjäsi mukavasti, vaikka lukemisen kanssa oli hankaluuksia. Nykyään työelämässä on niin kiivas tahti, että hitaammin suoriutuvat ovat hätää kärsimässä. Ei olekaan ihme, että iso joukko työikäisiä on nyt hankaluuksissa lievän tai huomaamattomaksi jääneen lukivaikeuden kanssa.

Kuvassa nainen kuljettaa sormia tekstin päällä
Kuva: Niko Tuikka / Yle
  • Heini Holopainen

Tutkimusten mukaan jopa joka neljännellä suomalaisella on jonkinlainenoppimisvaikeus. Hiukan harvemmalla on varsinaisia lukivaikeuksia.

Pohjanmaan Lukiyhdistyksen puheenjohtaja Anneli Haapaharju tiivistää, että liki jokaisella työpaikalla on joku, joka on muita hitaampi lukemaan tai jolla on vaikeuksia hahmottaa vaikeiden tekstien sisältöä.

– Työelämässä saattaa nyt huomata, että tahti on nopeutunut ja pitää koko ajan kirjoittaa jotakin. Jos sitten on vaikka hidas lukija, voi miettiä, että missä on vika. Silloin ei kannata ajatella, että olen varmaan vain tyhmä, vaan kyse saattaa olla lukivaikeudesta.

Vaikka lukivaikeuksien kanssa kamppaileva aikuinen saattaa miettiä, että on noloa tunnustaa ongelma, se ei ole sitä nykyään.

Anneli Haapaharju

Lukivaikeudestavoi kieliä se, ettei ymmärrä lukemaansa. Systemaattinen ja toistuva väärinkirjoitus tekstatessa voi myös olla merkki lukiongelmista.

30–60-vuotiaat ongelmissa

Lasten lukivaikeudet huomataan usein kouluaikana.

Sen sijaan työikäiset, 30-60-vuotiaat, ovat voineet pudota seulasta läpi. Heillä on ehkä ollut vain lieviä ongelmia, jota tulevat vasta nyt esiin, kertoo Haapaharju. Hän työskentelee pohjalaisen lukivaikeusyhdistyksen lisäksi Erityisryhmien tietotekniikkakeskus Daterossa ja kohtaa aikuisia lukivaikeuksineen päivittäin.

– Vaikka lukivaikeuksien kanssa kamppaileva aikuinen saattaa miettiä, että on noloa tunnustaa ongelma, se ei ole sitä nykyään. Se on kuin silmälasit, yhdenlainen piirre ihmisessä. Sitten kun vaikeus tunnistetaan, siihen voi löytyä apuja.

Esimerkiksi pohjalaiskuntien alueella on kolme erityisopettajataustaista ihmistä, jotka tekevät pyynnöstä testejä lukivaikeuksista kärsiville. Testejä tehdään suomen-, ruotsin- ja englannin kielen käyttäjille. Kun vaikeudesta on mustaa valkoisella, oppilaitoksessa tai työpaikalla asiaa voidaan auttaa.

Eri puolilla Suomea toimiiErilaisten oppijoiden liitonalaisia alueyhdistyksiä, joista voi kysyä neuvoa. Helsingissä toimii Apuvälinekeskus, jossa voi testata apuvälineitä. Erilaisten oppijoiden liitto pitää yllä myös valtakunnallistaneuvontapuhelinta, josta löytyy arkisin apua: 045 2561 916.