Vakuutusyhtiö Ifin autonkorjauspalvelun johtaja Maarit Lepistön mukaan tapaukset, joissa törmätään aurauksen yhteydessä tielle jääneeseen lumi- tai jäävalliin, ovat verrattain harvinaisia.
– Kun näitä sattuu, on kyse lähes aina taajamassa tapahtuvasta vahingosta, kun auraustyö on kesken eikä risteävän tien eteen jäänyttä lumivallia ole ehditty vielä aurata pois, sanoo Ifin autonkorjauspalvelun johtaja Maarit Lepistö.
Lepistö kertoo, että tällaisissa tilanteissa vauriot tulevat yleisimmin puskuriin, spoileriin ja säleikköön.
– Tällainen vahinko korvataan yleensä kaskovakuutuksesta, koska näytön saaminen auraajan tuottamuksesta on hankalaa. Joitakin tapauksia on ollut, että tie on aurattu ylileveäksi ja näissä on saatu korvausvastuu auraajalle, Lepistö kertoo.
Fennian asiantuntijaratkaisija Panu Stromberger on samoilla linjoilla. Hän toteaa, että pääsääntöisesti asiakkaat hakevat korvausta omasta vapaaehtoisesta kaskovakuutuksesta, koska tyypillinen tapaus johtuu kuljettajan huolimattomuudesta.
– Autoilijan velvollisuus on kuitenkin tarkkailla edessään olevaa ajorataa, sillä kaikkea yllättävää voi tulla eteen.
Autoilijan velvollisuus on tarkkailla edessään olevaa ajorataa, sillä kaikkea yllättävää voi tulla eteen.
Panu Stromberger, asiantuntijaratkaisija
Strombergerin mukaan korvausvastuu voi siirtyä joskus myös auraustyön suorittaneelle yrittäjälle tai tienpitäjälle, jolla on vastuu tiestön kunnossapidosta.
– Näissä tulee kuitenkin huomioida, kuinka ennalta arvaamaton tilanne on autoilijalle oikeasti ollut. Korvauksen hakeminen ja korvausvastuun osoittaminen voi olla hyvinkin pitkäkestoinen prosessi eikä lopputuloksesta voida olla varmoja.
Pienet vahingot maksetaan omasta pussista
Silloin tällöin lumivallin ylittämisestä tai siihen törmäämisestä voi aiheutua autolle kalliita seurannaisvahinkoja.
– Esimerkiksi öljypohjan rikkoutumisia ja sitä kautta moottorivahinkoja, jos ajoneuvolla jatketaan ajamista, vaikka osuma on aiheuttanut esimerkiksi moottoriin öljyvuodon. Tällaista seurannaisvahinkoa vakuutus ei korvaa, Fennian Stromberger kertoo.
Hänen mukaansa suurin osa lumi- tai jäävallin aiheuttamista vaurioista pystytään korjaamaan puskurin vaihdolla, ja pienimmissä vahingoissa korjaus hoituu jopa maalauksella.
– Tällöin vahingonmäärä voi jäädä sen verran alhaiseksi, että asiakkaan kannattaa maksaa koko vahinko itse eikä käyttää bonusoikeudellista kaskovakuutusta, Stromberger toteaa.