Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Potkuhousut villitsee yleisön: "Pyrin nouseman esityksessä lasten tasolle"

Vesa Tuovinen on yhden miehen orkesteri, joka viihdyttää lapsia ympäri Etelä-Karjalaa. Keltaisiin potkuhousuihin sonnustautunut keski-ikäinen mies saa yleisön puolelleen hetkessä. Lapsille esiintymisessä on kuitenkin omat haasteensa.

vesa tuovinen aka potkuhousu
Kuva: Klaudia Käkelä / Yle
  • Klaudia Käkelä

Lappeenrannan Joutsenon kirjaston pienehköön lukusaliin ahtautui tiistaina aamupäivällä 44 lasta ja 21 aikuista. Puoli kymmeneltä saliin asteli trumpettia soittava, keltaisiin potkuhousuihin ja hassuun hattuun sonnustautunut keski-ikäinen mies.

vesa tuovinen aka potkuhousu esiintyy lapsille
Potkuhousut-keikalla osataan myös istua rauhallisesti. Aina ei tarvitse riehua. Kuva: Klaudia Käkelä / Yle

Vesa "Potkuhousut" Tuovinen on sotilasmestari maasotakoulussa. Vapaa-ajallaan Tuovinen kuitenkin muuntautuu yhden miehen orkesteriksi, joka viihdyttää lapsia ympäri Etelä-Karjalaa.

Potkuhousut on artisti, jonka showssa lapset saavat laulaa yhdessä Potkuhousun kanssa Tuovisen itse säveltämiä kappaleita sekä muilta artisteilta lainattuja sävelmiä. Lapset kiljuvat ja hyppivät muun muassa Robinin musiikin tahdissa.

Mies keltaisessa potkupuvussa

Kiljumista ja hyppimistä riittää. Ihastunut huuto ja nauru täyttävät hiljaisen kirjaston välittömästi, kun Potkuhousut astuu estradille. Yleisön ikähaarukka on alle vuoden ikäisestä kuusivuotiaaseen. Tuovisen kitaran ja trumpetin soitto sekä itse sävelletyt kappaleet villitsevät yleisön hetkessä.

Mikä eläin sanoo miu mau mou, kysyy Potkuhousu laulaen.

Kissa, kissa!

Keneltä pääsi pissa?

Ei kun kissa, kuuluu naurun säestämä vastaus.

Vanha vitsi

Jokainen keikka on erilainen, mutta pohjimmiltaan lapset ovat Tuovisen mielestä samanlaisia: älykkäitä, oivaltavia ja todella nopeasti oppivia. Tämän Tuovinen on havainnut myös työssään trumpetinsoiton soitinvalmentajana Lappeenrannan musiikkiopistolla. Kotona odottaa kolme omaa lasta, joihin opetusmetodeja ja Potkuhousut-kappaleita on voinut testata.

– Sitä hämmästyy joka viikko millainen kapasiteetti lapsilla on oppia uusia asioita. Usein vanhempana ja opettajana aliarvioi lasten kyvyn oppia uutta, Tuovinen toteaa.

– Pyrin nouseman esityksessä lasten tasolle ja olemaan oma itseni, summaa Tuovinen.

Tarkkaavaiselta yleisöltä ei mene ohi yksikään sana tai liike. Tästä Tuovinen sai muistutuksen maanantaina esiintyessään Lappeenrannan kirjastossa.

– Ohjelmaani kuuluu vitsejä. Viimeksi yksi poika totesi kovaan ääneen, että "Toi oli sama vitsi minkä kerroit viime kesänä". Koko sali repesi nauramaan. Se oli loistava kommentti. Koen onnistuneeni keikalla, kun lapset uskaltavat kommentoida spontaanisti, Tuovinen nauraa.