Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Osoitteettoman äänioikeutta ei voi riistää – asunnottomalla ja mökilleen muuttaneella oma äänestyspaikka

Ulkomailla asuvista Suomen kansalaisista yli 72 000:n osoitetta ei tiedetä, kertoo vaalijohtaja Arto Jääskeläinen oikeusministeriöstä.

Henkilö äänestykopissa.
Kuva: Tiina Jutila / Yle
  • Merja Niilola

Asunnottomat, mökilleen vakituisesti muuttaneet ja vaikkapa diplomaatit saattavat jonottaa samaan äänestyskoppiin, kun varsinainen vaalipäivä koittaa, sillä myös osoitteettomilla on oikeus äänestää. Sen sijaan ilman henkilöllisyystodistusta olevien kannattaa hoitaa paperinsa pikaisesti kuntoon – vaikkapa hankkimalla maksuton todistus henkilöllisyydestä äänestämistä varten.

Vailla vakituista osoitetta olevilla on oikeus äänestää vaalipäivänä osoitteettomien äänestyspaikoilla tai ennakkoon, vaikka ilmoitusta äänioikeudesta ei hänelle olekaan saatu postitettua. Tällaisia eritysryhmiä ovat muun muassa kesämökilleen muuttaneet, ulkomailla vailla osoitetta oleskelevat tai täysin asunnottomat.

Äänestäjä on kuningas, jolta äänioikeutta ei voi ottaa pois. Niinpä myös ne, joiden osoite ei ole kirjoissa ja kansissa saavat äänestää. Ennakkoon toki missä tahansa – vaalipäivänä kunnan osoitteettomien äänestyspaikassa.

Asunnoton, mökkiläinen, ulkomailla oleskeleva…

Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen oikeusministeriöstä kertoo, että jokaisella äänestysalueella on turvattu paikka, jossa vaaliuurnille pääsee, vaikka äänestyspaikasta kertovaa korttia ei ole saanutkaan.

– Heille ei ole voitu voida lähettää ilmoitusta äänioikeudesta. On ihmisiä, joiden osoitetta ei tiedetä. Mutta jokaisella, myös vaikkapa asunnottomalla, on yksi tietty äänestyspaikka kaupungissa.

Aivan täysin vailla osoitetta on Suomessa vain vajaa 7 000 ihmistä, kerrotaan Väestörekisterikeskuksesta. Postilokero-osoitteeseen äänestyskortin saa yli 37 000 ihmistä. Nämä ihmiset voivat olla asunnottomia tai vaikkapa laitoksessa – sairaalassa tai vankilassa – asuvia.

Uudehko ryhmä on vapaa-ajanasunnolle tai mökille vakituisesti muuttaneet. Suomessa on vallinnut kirjava käytäntö näistä mökkiläisistä. Nyt maistraatit ovat yhtenäistäneet ohjeitaan. Ne, jotka asuvat sellaisella mökillä tai asunnolla, joka ei ole tarkoitettu vakituiseen asumiseen, ovat äänestävät varsinaisena vaalipäivänä osoitteettomien vaalipaikalla.

Väestörekisterikeskuksen projektipäällikkö Pauli Pekkanen kertoo, että ihminen, joka muuttaa mökille, jota ei ole tarkoitettu pysyvää asumista varten, ei voi saada vakinaisen asumisen osoitetta mökille – vaikka posti sinne kulkisikin.

Äänestyspaikka on siis sama kuin muilla vailla osoitetta olevilla.

Yhdenvertainen oikeus

Yksi suuri ryhmä, jolla ilmoitus äänioikeudesta ei löydä koskaan perille, ovat ulkomailla asuvat osoitteettomat, kertoo projektipäällikkö Pauli Pekkanen Väestörekisterikeskuksesta.

– Ulkomailla asuvista Suomen kansalaisista yli 72 000:n osoitetta ei tiedetä. Jos he äänestävät vaalipäivänä Suomessa paikka on osoitteettomien vaalihuoneisto.

Näin äänestämässä voi olla yhtäaikaa vaikkapa diplomaatti ja sitten ihan oikeasti asunnoton ihminen.

– Teoriassa kyllä. Suomessa on henkilöitä, jotka työskentelevät ulkomailla komennuksilla. Heidän toimipaikkansa voi olla vaikkapa suurlähetystö. He saattavat olla pitkään poissa ja osoitetta Suomessa ei tiedetä. Heidät tulkitaan tänne osoitteettomien joukkoon, kertoo projektipäällikkö Pauli Pekkanen Väestörekisterikeskuksesta.

Kaikkiaan ulkomailla asuu 169 659 äänioikeutettua, joiden osoite on tiedossa ja joille ilmoituskortti äänioikeudesta on postitettu.

Piileksijät poliisin haaviin uurnilla?

Vaan entäpä ne ihmiset, jotka syystä tai toisesta haluavat pysyä ns. maan alla? Jos on epäselvyyksiä esimerkiksi poliisin kanssa, nappaako poliisi hänet matkalla äänestyskoppiin?

Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen oikeusministeriöstä vastaa.

– Totta on, että jotkut henkilöt eivät tarkoituksella ole osoitettaan väestötietojärjestelmään laittaneet. Mutta tulee muistaa, että myös heillä on äänioikeus.

Näinpä näiden ihmisten – niin kuin muittenkin osoitteettomien – on selvitettävä äänestyspaikkansa vaalipäivänä. Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen muistuttaa kuitenkin, että ennakkoon äänestämien on kaikille mahdollista paikasta riippumatta.

– En osaa sanoa, miten virkavalta – eli tässä tapauksessa poliisi – vaikkapa etsintäkuulutetun yhteydenottoihin suhtautuu. En edes tiedä, menevätkö ne poliisin tietoon, hymähtää vaalijohtaja Arto Jääskeläinen.

Ja vielä muistutus ennen keskiviikkona alkavaa ennakkoäänestystä: Äänestäjä tarvitsee, osoitteeton tai osoitteellinen, voimassaolevan henkilöllisyystodistuksen.

Paperit kuntoon ja pian!

– Vain poikkeustapauksissa vaalivirkailijat voivat joustaa. Silloin henkilöllisyys on pystyttävä todistamaan luotettavasti muutoin. Näin suojataan, ettei kukaan muu käytä ääntäsi, sanoo oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen.

– Nyt on kiire hoitaa henkilöllisyyspaperiasiat kuntoon. Hätätapauksessa poliisi myöntää äänestyksen ajan voimassa olevan, maksuttoman henkilökortin,. Siihen tarvitaan kuitenkin kaksi valokuvaa, eikä sekään heti hoidu, patistelee uurnille vaalijohtaja Arto Jääskeläinen.