Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Norjan liiga käynnistyy kahdeksalla suomalaispelaajalla

Norjan jalkapalloliigassa  luotetaan suomalaispuolustajien asenteeseen. Kahdeksasta suomalaisesta peräti kuusi on puolustajia. Joona Toivion edustama Molde pyrkii uusimaan mestaruutensa.

Joona Toivio Jordi Alba
Joona Toivio on Huuhkajien luottopelaaja. Kuva: Tomi Hänninen
  • Kimmo Muttilainen

Norjan jalkapalloliiga käynnistyy maanantaina 6. huhtikuuta 16 joukkueen voimin. Alkavan kauden aloittaa kahdeksan suomalaista, joista kolme pelaa seurassaan ensimmäistä kauttaan.

Hyökkääjä Roope Riski on yksi uusista Norjan liigan suomalaisista. Riskin meriittilistalta löytyy kolmen vuoden takaa yksi pelattu ottelu Norjan liigassa Hönefossin riveissä, mutta nyt alkava kausi Haugesundin joukkueessa on turkulaislähtöiselle ensimmäinen täysi kausi Norjan pääsarjassa. Viime kaudella Riski pelasi Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla viimeistellen 12 maalia 24 ottelussa.

Keskuspuolustaja Lum Rexhepi pelasi FC Hongassa kausien 2011-14 aikana, kunnes siirtyi alkavaksi kaudeksi Norjaan Lilleströmin riveihin. Rexhepi osoitti Suomen liigassa pelatessaan olevansa parhaimmillaan hyvä ja luotettava toppari, mutta loukkaantumiset varjostivat kesällä 23 vuotta täyttävän puolustajan kehittymistä. Vielä on ennenaikaista sanoa, pystyykö Rexhepi nostamaan pelinsä Norjan liigassa vaadittavalle tasolle.

Seinäjoelta maailmalle lähtenyt keskuspuolustaja Tero Mäntylä vaihtoi osoitettaan täksi kaudeksi Norjaan pelattuaan kolmen ja puolen kauden ajan Bulgarian liigassa Ludogoretsin riveissä. Mäntylä solmi kolmevuotisen sopimuksen Aalesundsin kanssa, joten seurassa on vahva usko suomalaisen osaamiseen.

Samassa joukkueessa Mäntylän kanssa pelaa Sakari Mattila, joka viihtyy keskuspuolustajan tai alemman keskikenttäpelaajan roolissa. Mattila pelasi jo viime kaudella Aalesundsissa tehden kuusi maalia 25 ottelussa. Tällä kaudella Mattila jatkaa isossa roolissa ja joukkueen viimeisessä harjoitusottelussa ennen kauden alkua hän kantoi kapteeninnauhaa.

Ville Jalasto on laitapuolustaja, joka jossain vaiheessa tuntui unohtuneen suomalaisilta Norjan liigaan. Jalasto siirtyi vuonojen maahan jo kesken kauden 2009 edustaen lähes kolme vuotta Aalesundsia, mutta kesken kauden 2012 osoite vaihtui nykyisen seuran Stabaekin riveihin. Jalasto jatkoi joukkueessa, vaikka kohtaloksi muodostui sarjasta putoaminen. Nousu kuitenkin tapahtui vain yhden kakkosliigakauden jälkeen. Viime kaudella laitapuolustajana ja tarvittaessa puolustavana keskikenttäpelaajana pelaava espoolainen yllätti viimeistelemällä kaksi maalia ja antaen kolme maalisyöttöä.

Huuhkajien luottopelaajiin lukeutuvan Joona Toivion kausi päättyi viime vuonna Norjan mestaruuteen. Molde kuuluu tälläkin kaudella sarjan suurimpiin suosikkeihin, sillä seura on voittanut viimeisen neljän kauden aikana kolme mestaruutta. Toivio siirtyi Moldeen kesken toissakauden ja kuuluu ehdottomasti joukkueensa tukipilareihin. Toivio on pelannut urallaan 125 Norjan ja Ruotsin liigan ottelua, mutta ei ensimmäistäkään Suomen jalkapalloliigakamppailua.

Viime kaudeksi Norjaan siirtynyt laitapuolustaja Jarkko Hurme kuuluu Odd Grenlandin luottohevosiin. A-maajoukkueessakin maalinteossa onnistunut Hurme teki viime kaudella uudessa seurassaan maalin ja keräsi peräti neljä maalisyöttöä. Hurmeen sopimus kattaa vain alkavan kauden.

Riku Riski on pelannut ulkomailla vuodesta 2010 lähtien. Ensimmäisen kerran Riski siirtyi Norjaan jo vuonna 2012 tehden kahden kauden aikana Hönefossissa 55 ottelussa 20 maalia ja antaen 10 maalisyöttöä. Hyvät otteet palkittiin sopimuksella Norjan suurimpien seurojen kastiin lukeutuvan Rosenborgin kanssa. Viime kaudella Riski viimeisteli kahdeksan maalia ja antoi viisi maalisyöttöä 29 kamppailussa. Rosenborg voitti 14 mestaruutta 15 vuoden sisällä vuosina 1992-2006. Sen jälkeen mustissa peliasuissa pelaava norjalaisjätti on kyennyt mestaruuteen vain kaksi kertaa. Edellisen kerran mestaruus tuli Trondheimiin kauden 2010 päätteeksi.