Vielä toistakymmentä vuotta sitten varusmiehiä ilahduttivat vielä kirjeet ja kortit, mutta nykyään posti tuo kirjeterveisiä harvakseltaan.
– Kirjepostin suhteen on todella hiljaista. Tarkastin juuri, että jos meillä on alokasaikaansa viettänyt 300 miestä, viikossa on tullut vain kaksi kirjettä tai korttia, kertoo yliluutnantti Matti Kujala Porin prikaatista Satakunnan tykistörykmentin ykköspatterista.
Hän muistelee, että vielä 1990-luvun lopussa postikierros oli odotettu tapahtuma varuskunnassa.
– Silloin kirjeissä oli päällä sydämiä ja monet tuoksuivat. Postia oli usein peukalonhangallinen, Kujala sanoo.
Ilta on rakkausviestien aikaa
Syy postin tyrehtymiseen on selvä. Uusi vuosituhat toi kännykät ja tekstiviestit. Älykännykkä on niistänyt lopunkin innon vanhanaikaisen kirjeen raapustamiseen.
Varusmiesten kännykän käyttöä rajoittaa yksinkertainen sääntö: palvelusaikana ei saa käyttää puhelinta.
Illalla on vapaa-aikaa kello 18 – 21. Silloin saa kännykällä tykittää lemmekkäitä viestejä.