Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Palestiinalainen puukotti kahta israelilaista Jerusalemissa

19-vuotias palestiinalaismies puukotti kahta israelilaisteiniä, jotka olivat matkalla Itkumuurille Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Uhrit saivat haavoja selkäänsä.

Israel autoisku keskiviikkona 20.5.2015
Jerusalemissa on sattunut viime aikoina useita yksittäisen palestiinalaisen toteuttamia hyökkäyksiä. Keskiviikkona poliisi ampui palestiinalaismiehen, joka oli ajanut poliisien päälle autolla. Kuva: Jim Hollander/EPA

Juutalaiset juhlivat parhaillaan Šavuot-sadonkorjuujuhlaa. Kaksi 17-vuotiasta juutalaispoikaa oli matkalla Jerusalemin Itkumuurille, kun 19-vuotias palestiinalaismies hyökkäsi heidän kimppuunsa takaapäin.

Poliisi jäljitti puukottajan valvontakameroiden kuvien avulla.

Jerusalemissa on sattunut vuoden sisällä useita vastaavanlaisia iskuja. Keskiviikkona palestiinalaismies ajoi autollaan päin poliiseja, ja poliisi ampui hänet. Verisin isku tehtiin viime marraskuussa, jolloin neljä israelilaista kuoli, kun kaksi veitsin ja kirvein aseistautunutta miestä hyökkäsi synagogaan.