Poikani sai ensimmäisen Hepatiitti B-rokotteensa kahden päivän ikäisenä. Hän sai pakollisena myös rokotteen vesirokkoa vastaan ja lukuisia piikkejä influenssaan. Tämä kaikki siksi, että hän syntyi Yhdysvaltoihin, jossa osavaltiosta riippuen pakollinen rokotusohjelma on erittäin kattava. Laillistetut päivähoitopaikat ja koulut myös edellyttävät, että pakollinen ohjelma on hoidettu kuntoon.
Yhdysvaltain rokotusohjelma ei ole sekään aukoton. Lasten rokotuksista saa kieltäytyä esimerkiksi uskontoon vedoten osavaltiosta riippuen. Rokottamatta jättämisellä on ollutkin ison veden takana jo suuria vaikutuksia, esimerkiksi tuhkarokkotartunnat ovat levinneet ja sairastuttaneet lapsia.
Rokotusten vastustaminen on noussut jälleen jonkinlaiseksi muoti-ilmiöksi myös Suomessa. Rokotuskriittisyys laajeni ymmärrettävästi kun sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian yhteys tuli karulla tavalla esiin. Sen jälkeen monia vanhempia hirvitti aidosti, myös minua hetken. Hirvityksestä toivuttani olen hakenut lapselleni vapaaehtoisen vesirokkorokotteen sekä juuri tänä keväänä punkkirokotteet.
Pääsin tutustumaan Unicefin tekemään rokotetyöhön Mauritaniassa, Afrikassa vuosi sitten. Sikäläinen suhtautuminen rokottamiseen oli kunnioittava, se, että perheen lapsi sai esimerkiksi jäykkäkouristusrokotteen, takasi hänelle konkreettisia elinvuosia. Jokainen, joka pystyi tuomaan lapsensa Unicefin tarjoamaan rokotukseen, otti tarjonnan ilolla vastaan. Rokotusten vastustaminen ei ollut Afrikassa niin sanotusti agendalla.
Rokotevastaisuus on mahdollista länsimaissa, joissa asiat alkavat olla jo liian hyvin. Länsimainen ihminen voi jättää lapsensa rokoteohjelman ulkopuolelle, koska se tuntuu musta kivalta idealta. Rokotusten vastustaminen on monelle yhtä kiva idea kuin luomuruoka tai kestovaippa, joista molemmista on varmasti paljon hyötyä. Rokottamattomuuden hyödyt ovat minulle hämärän peitossa, riskipuolelta uskon jopa voitettujen tautien leviävän sitä helpommin, mitä enemmän lapsiryhmissä on lapsia ilman rokotesuojaa. Kun kouluun tutustumispäivässä kerrottiin lasten rokotuksista jos vanhemmat aikovat rokottaa lastaan, en oikein ymmärtänyt mitä se "jos" siinä lauseessa tekee. Vai, haluaako joku oikeasti kouluunsa tuhkarokkoepidemian?
Takaisin siihen mainittuun punkkirokotteeseen. Oleskelemme alueilla kotimaassa ja Euroopassa, joissa esiintyy puutiaisaivokuumetta, siksi rokotus, kun sen suhteellisen vähillä vaurioilla saa. Tappava tauti, jonka ainoa hoito on nesteytys, ei kuulosta sellaiselta mökki- tai matkatuliaiselta, jota eritoten haluan.
Sari Helin
Kirjoittaja on yrittäjä ja Huono äiti -blogin perustaja