Heinä-elokuussa 1975 helteinen Helsinki nousi hetkeksi maailmanpolitiikan keskipisteeksi, kun kaupungissa järjestettiin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etykin huippukokous. Finlandia-talossa järjestetyssä kokouksessa oli paikalla 35 maan valtionpäämiehet. Kaupungilla järjestystä valvoi noin 8000 poliisia.
Mutta millaiseen Suomeen muun muassa Yhdysvaltain silloinen presidentti Gerald Ford ja Neuvostoliiton johtaja Leonid Brežnev saapuivat? Millaista arkea Suomi eli?
Vuodesta 1975 moni asia on muuttunut, mutta muutamia yhtymäkohtiakin löytyy. Esimerkiksi vuoden 1975 eduskuntavaalien ääniharava, Pertti Salolainen, pääsi läpi myös viime kevään eduskuntavaaleissa. Suomalaismatkailijat ihastuivat Espanjan lämpöön ja radioissa soi edelleen ahkerasti konsertoivan Vicky Rostin hitti.
Seuraavassa poimintoja vuoden 1975 Suomesta.
Vuoden katsotuin elokuva oli Tappajahai. Sillä oli 587 507 katsojaa. Kotimaisista elokuvista katsotuin oli Professori Uuno D.G. Turhapuro, 455 739 katsojaa.
Alkoholinkulutus oli vuonna 1975 puhtaaksi alkoholiksi muutettuna 6,2 litraa asukasta kohti. Vastaava luku on nykyään n. 11,2 litraa. Suosituin alkoholijuoma vuonna 1975 oli olut - sen kokonaismyynti oli n. 250 miljoonaa litraa. Viime vuonna olutta myytiin kotimaassa 424 miljoonaa litraa.
1960- ja 1970-luvuilla Suomessa syötiin muun muassa jauheliha- ja makkararuokia, valkokastiketta, maksaruokia, nakkeja ja broileriruokia.
Silakka oli vuonna 1975 Suomen pyydetyin kala. Sitä pyydettiin liki 70 000 tonnia. Huippuvuosiin verrattuna saalis oli kuitenkin pieni.
Vuonna 1975 Espanja oli ylivoimaisesti suosituin kohde pakettimatkaajien keskuudessa: Maassa kävi 140 500 suomalaista. Myös Italiaan, Kreikkaan, ja Romaniaan tehtiin paljon pakettimatkoja.
Suomen teillä oli vuonna 1975 eniten Ford-autoja, yhteensä 142 168 kpl. Seuraavaksi suosituimmat automerkit olivat Volkswagen, Fiat ja Toyota.
Syksyn 1975 eduskuntavaaleissa SDP oli suurin puolue liki 25 prosentin ääniosuudella. Äänikuningas oli SDP:n Kalevi Sorsa (21 948 ääntä) ennen kokoomuksen Pertti Salolaista ja Harri Holkeria. Salolainen valittiin eduskuntaan myös kevään 2015 vaaleissa.
Anne Pohtamo valittiin Miss Universumiksi 1975.
Etyk-kokouksen aikaan heinä-elokuussa Suomen single-listan ykkösenä soi Virve "Vicky" Rostin "Kun Chicago kuoli".
Suomi sijoittui Länsi-Saksassa pelatuissa jääkiekon MM-kisoissa neljänneksi. Länsinaapuri Ruotsi vei pronssimitalit paremman maalieron turvin. Jotkut asiat eivät siis tunnu koskaan muuttuvan.