Tornion Putaalla koulu alkaa maanantaina peruskorjatuissa tiloissa. Koulun vanhin osa on purettu ja sen tilalle on noussut uusi rakennus. Lisäksi 1970-luvulla valmistunut rakennus on peruskorjattu.
Opetuksen kannalta suurin muutos on tapahtunut seinien sisällä. Kouluun on asennettu langaton tietoverkko ja opetuksessa tietokoneiden käyttö kasvaa ja oppikirjojen määrä vähenee.
– Oppikirjoista on jo pystytty säästämään jonkun verran. Oppikirjamäärärahoja on pystytty siirtämään sähköiseen järjestelmään siirtymiseen, kertoo sivitystoimenjohtaja Ilkka Halmkrona.
Muutos vaatii kuitenkin aikaa.
– Ensinnäkin, että saamme kaikki fasiliteetit kuntoon ottaa aikansa. Se on sen verran kallista, että kuluja pitää jakaa usealle vuodelle. Totta kai tälle syksylle tulee suurin osuus. Sitten aikaa ottaa se, että opettajat ovat kypsiä tähän siirtymään. Se vaatii koulutusta. Opettajilla on suuri haaste edessä, Halmkrona sanoo.
Ilmanlaatu paranee merkittävästi
Tekninen johtaja Markus kannala listaa ison joukon remontin tuomia parannuksia.
– Tilat on saatu entistä toimivammaksi. Liikkuminen on esteetöntä ja käytössä on myös hissi. Käytävät ovat väljät.
Toki peruskorjauksessa näkyy uusi tekniikka.
– Valaistuksessa on käytetty LED-tekniikkaa ja ilmanvaihto on tuotu tälle päivälle. Ilmanlaatu on merkittävästi aiempaa parempi.
Energiankulutuksessa ei ole kuitenkaan odotettavissa ainakaan isoa säätöä.
– Lisääntynyt ilmanvaihto syö energiatehokkuutta, Kannala sanoo.
Putaan koulun peruskorjaus maksoi 8,3 miljoonaa euroa. Lisäksi kalustukseen on satsattu puoli miljoonaa.