Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Beach volleyn mestaruudet odotettuihin osoitteisiin – miesten mestariparille viimeinen SM-kulta

Riikka Lehtonen ja Taru Lahti palasivat vuoden tauon jälkeen beach volleyn Suomen mestareiksi. Miesten puolella viimeistä SM-kiertuettaan pelannut Timo Haavisto ja Toni Vahela taistelivat mestareiksi.

Riikka Lehtonen (vas.) ja Taru Lahti tuulettavat.
Riikka Lehtonen (vas.) ja Taru Lahti tuulettavat. Kuva: Lehtikuva
  • Anu Karttunen

Beach volleyn Suomen mestarit ratkottiin Jyväskylän SM-finaaleissa. Naisten puolella vahvasti Rion olympialaisia kohti etenevä pari Riikka Lehtonen – Taru Lahti olivat ehdottomia ennakkosuosikkeja, ja miesten puolella ennakkosuosikin viittaa kantoivat Timo Haavisto ja Toni Vahela .

Toissavuoden mestarit Lehtonen ja Lahti saivat finaalissa vastaansa ennakkoon kovimmat haastajat, harjoitteluparinsa Essi Hasu - Anniina Parkkinen. Lehtonen ja Lahti veivät ensimmäisen erän helpohkosti 21-16, mutta toisessa erässä välieräpelistään tasoaan nostaneet Hasu ja Parkkinen panivat ennakkosuosikit tiukoille.

Hasu ja Parkkinen saivat rikottua Lehtosen ja Lahden vastaanoton hyvillä syötöillään ja heillä oli jopa eräpallokin hallussaan. Lehtonen ja Lahti saivat oman pelinsä kuntoon viime hetkillä ja veivät erän 24-22 sekä Suomen mestaruuden.

- Se oli ihan tiedossa, että mestaruus ei tule helpolla. Ansu ja Essi ovat parantaneet valtavasti omaa peliään ja olemme pelanneet heidän kanssaan kovia pelejä. Treenaamme yhdessä, joten molemmat tietävät toistensa vahvuudet ja heikkoudet, Lehtonen kertoi Yle Urheilun haastattelussa.

- Kokonaisuudessaan peli oli hyvä. Ei ihan huippupeli meiltä, mutta sellaista perusvarmaa suorittamista. Pelimme pysyi hiukan paremmin kasassa kuin vastustajalla, Lahti jatkoi.

Puolustavat Suomen mestarit Minna Sikiö ja Maria Tuominen jätettiin tällää kertaa ilman mitalia, sillä Tshekeissä asuvat ja harjoittelevat beach volley -lupaukset Ida Sinisalo ja Niina Ahtiainen voittivat pronssiottelun 21-13, 21-14.

Haavisto-Vahelalle viimeinen SM-kulta

Miesten puolella oli SM-mitaleiden tarjolla lisäksi edustuspaikka olympiakarsintajärjestelmään kuuluvassa Continental Cupissa. SM -kiertueella kolme turnausvoittoa ja yhden kakkossijan napanneilla Timo Haavistolla ja Toni Vahelalla oli jo karsintapaikka ja finaaliin selviytynyt pari Jyrki Nurminen - Harri Suonikko otti toisen paikan.

Haavisto ja Vahela veivät ensimmäisen erän niukasti 21-19, mutta toisessa erässä Nurminen ja Suonikko pyörittivät 21-13-lukemat, kun ykkösparin syöttö takelteli. Mestaruus ratkesi kolmannessa erässä, jonka Haavisto-Vahela vei 15-11.

- Täristiin kolmannessa erässä vielä muutama pallo, mutta muutaman hyvän suorituksen kautta peli aukesi ja näin Timon ilmeestäkin, että mehän voitetaan tämä peli, Vahela kertasi tiedotteessa.

SM-kiertue oli tuoreille mestareille heidän viimeisensä. Kaksikko jatkaa vielä pelejään olympiakarsinnassa. Päätös uran lopettamisesta ja halu nauttia viimeisestä yhteisestä kaudesta oli tuonut parille tarvittavaa rentoutta.

- Varmasti paras kausi kotimaassa koskaan. Kun tietää, että se on kohta siinä, haluaa tehdä ne viimeiset asiat kaikki kunnolla, Haavisto pohti.

Pronssia otti pari Jaakko Keskitalo - Teppo Pulkkinen, joka kukisti Petri Parviaisen ja Marko Peltosen 19-21, 21-14, 15-11.