Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Kemikaalijunan vuotoepäily työllisti pelastuslaitosta Lahdessa

Päijät-Hämeen pelastuslaitos hälytettiin maanantaiaamuna kaasun hajun vuoksi Lahden ratapihalle. Epäily vaarallisen aineen vuodosta osoittautui tarkastuksessa aiheettomaksi.

Päijät-Hämeen pelastuslaitos tutkii kemikaalijunaa vuotoepäilyn vuoksi Lahden ratapihalla.
Kuva: Yle Lahti
  • Suvi Turunen

Päijät-Hämeen pelastuslaitos tarkasti tavarajunan kemikaalivaunuja vuotoepäilyn vuoksi maanantaina aamupäivällä. Pelastuslaitos sai hälytyksen Lahden ratapihalle klo 9 aikaan kaasun hajun vuoksi. Juna oli aiemmin kuljettanut muun muassa nestekaasua.

Mahdollisen vaarallisen aineen onnettomuuden vuoksi ratapihalle hälytettiin runsaasti pelastusyksiköitä sekä poliisi. Pitkän tavarajunan kaikki vaunut tarkastettiin, mutta mitään vuotoa ei löytynyt.

Vuotoepäilyn tutkinta ei vaikuttanut junien kulkuun, eikä häirinnyt Mannerheiminkadun liikennettä.