Hätämajoitustilana toimivan palloiluhallin kupeessa porisee soppatykki. Siinä valmistuu turvapaikanhakijoille kanakeittoa yhdellä kertaa 200 litraa. Kauhanvarressa on rovaniemeläinen Matti Henttunen, jonka talkoourakka länsirajan tuntumassa alkoi viime perjantaina.
– Meillä on ollut soppatykki Rovaniemellä jo vuosia ja kun kysyttiin, voidaanko lähteä Tornioon, niin mikäs ettei, toteaa maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:ta edustava Matti Henttunen.
Sunnuntai-iltana turvapaikanhakijoita riitti soppatykille vielä iltakymmeneltä. Yhtenä päivänä vapaaehtoiset ovat ruokkineet jopa 500-600 ihmistä.
Apua tarvitaan pitkään
Tornioon pikapikaa perustetuissa hätämajoitustiloissa on ahkeroinut viikonlopun aikana yli 40 vapaaehtoista SPR:n henkilökunnan johdolla. Pelkästään sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tiloissa yöpyi 240 turvapaikanhakijaa.
– Suuret kiitokset vapaaehtoisille, sillä kaikki saatiin toimimaan nopeasti. Heitä olisi saanut olla enemmänkin, mutta väkeä riitti viikonloppuna hyvin päivä-, ilta- ja yövuoroon, toteaa SPR:n valmiuspäällikkö Annikki von Pandy.
Torniossa vetovastuu turvapaikanhakijoiden majoittamisesta on piakkoin siirtymässä Maahanmuuttovirastolle. Silti vapaaehtoisten apua tarvitaan ympäri maata vielä pitkään.
Kun yksi porukka organisoi turvapaikanhakijoille kattoa pään päälle ensimmäisen yön ajaksi, toinen valmistelee uuden vastaanottokeskuksen avaamista. Kolmas puolestaan järjestää ohjattua tekemistä vastaanottokeskuksessa jo oleville lapsille ja nuorille.
– Aina tarvitaan vapaaehtoisia ja nyt heitä tarvitaan tosi paljon. Tähän mennessä meille on ilmoittautunut pelkästään netin kautta jo 200 ihmistä vapaaehtoistyöhön, mutta väkeä tarvitaan myös lisää, luonnehtii SPR:n järjestökoordinaattori Veli-Matti Ahtiainen.
Hänen mukaansa suomalaisten auttamishalu ei ole oikeastaan yllättänyt vaan nopeus, jolla avuntarjoukseen on vastattu.
– Ehkä ihmiset kertovat näin, että me välitetään ja halutaan pitää huolta ihmisistä, jotka tänne tulevat, sanoo Ahtiainen.
Auttajat ovat mattimeikäläisiä
Vapaaehtoisilta ei vaadita mitään erityistä ammatillista osaamista, vaan kaikenlainen apu otetaan vastaan.
Jokainen saa auttaa omien kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Myös ajankäytöstä saa määrätä itse, joku voi auttaa useampana päivänä ja toinen muutaman tunnin silloin tällöin.
– Me tarvitaan tavallisia ihmisiä, jotka haluavat olla turvapaikanhakijoiden kanssa ja opastaa heitä sisälle suomalaiseen kulttuuriin, mutta myös oppia heidän kulttuuristaan ja toimintatavoistaan, toteaa Ahtiainen.