Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Elinsiirron saanut urheilija: Olen elävä esimerkki ihmeestä

52-vuotias Tarja Savolainen on aktiivinen urheilun harrastaja, jolla on jonkun toisen maksa. Maksansa Sylvesteriksi nimennyt joensuulainen valmistautuu jälleen uusin elinsiirron saaneiden urheilukilpailuihin. Lähellä on kuitenkin ollut, että hän seuraisi kisoja taivaspaikalta.

Tarja Savolainen juoksee urheilukentällä.
Kuva: Esa Huuhko / Yle
  • Esa Huuhko

Joensuulainen Tarja Savolainen makaa helsinkiläisessä sairaalassa joulukuussa vuonna 1994. Maksanlaskimot ovat tukossa ja vain suklaarusinat maistuvat. 173-senttinen nainen painaa alle 50 kiloa.

31-vuotias Savolainen suunnittelee omia hautajaisiaan. Hän miettii mitä sanoja hänen silloinen puolisonsa voisi lukea saattoväelle.

– Se oli hirveän vapauttavaa. Minusta tuntui, että olin hirmu tyytyväinen siihenastiseen elämääni, Savolainen muistelee.

Omien elämäntapahtumien miettiminen rauhoitti Savolaisen. Hän päätti, että vielä ei ole aika siirtyä tuonpuoleiseen.

– Päätin, että sinnittelen vanhan maksan kanssa niin pitkään kuin ikinä tarvitsee.

Tavanomaiset vaivat

Vielä reilu kuukausi ennen sairaalassa makaamista Savolainen vietti käytännössä normaalia elämää. Tosin välillä vatsa oli kipeä ja olo ajoittain väsynyt niin kuin kenellä tahansa.

– Vaivat olivat sen verran tavanomaisia, etten oikein osannut päätellä, että kyseessä olisi jotakin vakavaa.

Oireet kuitenkin pahenivat. Savolaisen maha oli turvoksissa, hengittäminen vaikeutui ja nukkuminen onnistui vain kyljellään.

Savolaiselle todettiin harvinainen Budd-Chiarin oireyhtymä. Hän pääsi akuuttina tapauksena elinsiirtojonon kärkipäähän.

Uusi vuosi, uusi maksa

Savolainen heräsi vuoteen 1995 uusi maksa sisällään. Hän oli päässyt maksansiirtoleikkaukseen uudenvuodenaattona.

Pian leikkauksen jälkeen Savolainen risti uuden maksansa Sylvesteriksi. Samassa hän solmi Sylvesterin kanssa sopimuksen.

– Sovimme, että minä en hylji Sylvesteriä eikä Sylvesteri hylji minua, Savolainen kertoo.

Urheilua laidasta laitaan

Sopimus Sylvesterin kanssa on kestänyt tähän päivään asti.

Nykyisin Savolainen on aktiivinen elinsiirtourheilija. Hän osallistuu Vantaalla käytäviin elinsiirron saaneiden EM-kilpailuihin, joissa kisataan 550 urheilijan voimin 14 eri lajissa.

Kokeneen EM- ja MM- kisakävijän tämänkertaiset lajit ovat petankki ja keilailu. Aiemmin hän on osallistunut fyysisesti paljon rankempiinkin lajeihin, kuten lentopalloon ja ampumahiihtoon.

– Harrastan esimerkiksi juoksua, vaikkei se ehkä kaikkien mielestä näytä juoksulta. Kaiken kaikkiaan voin nyt hyvin ja voin tehdä asioita normaalisti, Savolainen hymyilee.

Elävä esimerkki

Tällä hetkellä noin 400 suomalaista on elinsiirtojonossa. Tarja Savolainen tietää, millaista aikaa leikkauksen odottaminen on potilaalle ja hänen läheisilleen.

Hän kehottaa luottamaan ammattitaitoiseen hoitohenkilökuntaan sekä selkeyttämään kaikki pään sisällä liikkuvat ajatukset.

– Karsi turhat asiat pois mielestä ja huolehdi, että menet siirtoon omalta osaltasi niin hyväkuntoisena kuin voit. Muista, että maailmassa tapahtuu ihmeitä. Minä olen siitä elävä esimerkki, Savolainen sanoo.