Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Jari Litmanen: "Ja lopussa Saksa voittaa…"

Yle Urheilun jalkapalloasiantuntija Jari Litmanen tietää Saksan itseluottamuksen olevan kohdallaan, tälläkin kertaa. Mutta johtaako se finaaliin asti?

Saksan Thomas Müller, Mesut Özil ja Benedikt Höwedes nauttivat voitosta.
Kuva: AOP
  • Yle Urheilu

Yle Urheilun jalkapallon EM-kisojen Kisaoppaasta löydät kaikki kisauutiset, turnausohjelman, lähetystiedot, suorat nettilähetykset ja kuumimmat videot.

Laitoin otsikkoon tuon Gary Linekerin lauseen, josta on sen jälkeen tullut tietynlainen totuus. Saksalla on tälläkin kertaa eväät tuon lausahduksen mukaisesti edetä, sillä joukkue on ollut vakuuttava koko kisojen ajan.

Se ei tietenkään ole mikään suuri yllätys, sillä kyseessä on hallitseva maailmanmestari. Parin avainpelaajan lopettaminen Die Mannschaftissa ei voi olla täysin näkymättä, kun pelaajat olivat esimerkiksi luokkaa Lahm ja Klose. Mutta materiaalin taso ja laajuus ovat niin valtavat, että hyviä paikkaajia löytyy aina.

Saksa on edennyt kisoissa määrätietoisesti. Jatkopaikka alkulohkosta varmistui jo kahden ottelun jälkeen, ensimmäisellä pudotuskierroksella joukkue hoiteli näytöstyyliin Slovakian ja sitten todella isossa testissä puolivälierissä kaatui Italia rangaistuspotkuilla.

Ottelu oli huikeaa, taktista jalkapalloa, jossa kumpi tahansa olisi voinut ottaa koko potin. Mutta lopussa Saksa voittaa…

Linekerin lause on koetuksella jälleen torstaina. Saksan vastustajan taso ei huonone, kun vastaan tulee isäntämaa Ranska. Vastassa on siis hyvin erilainen joukkue kuin Italia oli, joten nyt mitataan enemmän Saksan joukkuepuolustamista.

Siinä piileekin kysymysmerkki: miten vahva Saksa loppujen lopuksi on puolustamisessa? Kuten jo aiemmin todettua, Saksa ei ole joutunut kovin paljoa viime vuosina puolustamaan kenttädominointinsa seurauksena.

Juuri tässä voi hyvin olla välieräottelun ratkaisu. Jos Saksa pystyy paikkaamaan puolustamisessaan pelikieltoaan sovittavan Mats Hummelsin ja loukkaantuneen keskikenttäpelaaja Sami Khediran, Saksa on hyökkäysvoimansa vuoksi jälleen vahvoilla.

Mutta jos puolustamisen taso laskee poissaolojen myötä, Ranskan hurmoksellinen hyökkäyspeli voi olla hyvin tuhoisaa Saksan alakerralle, huippumaalivahti Manuel Neuerin paraatitorjunnoista huolimatta.

Saksa on ollut kuuluisa myös siitä, että joukkueen materiaali on huiman tasainen ja laaja. Nyt tämäkin väite on testissä. Hummels, Khedira ja Gomez ovat varmuudella poissa.

Pieni kysymysmerkki leijuu Bastian Schweinsteigerin pelikunnon yllä. "Schweini" tuli kentälle Italia-ottelun alussa Khediran tilalle ja pelasi todennäköisesti koko kalenterivuoden ehjimmän pelinsä. Jos hän pystyy pelaamaan, on Khedira jollain tavoin korvattu.

Hummelsin pystytään myös korvaamaan puolustuspäähän, mutta hänen hyökkäysosaamistaan on sitten hankalampi täyttää. Gomez oli kisoissa hyvä, mutta hyökkäyspäähän Saksalla on muitakin vaihtoehtoja kuten vaikkapa Götze tai Schürrle.

Mutta sitten ollaankin Jogi Löwin kannalta harvinaisessa tilanteessa – penkki ei olekaan enää täynnä laadukkaita vaihtoehtoja joka pelipaikalle. Sellaista ei ole tapahtunut pitkään, pitkään aikaan. Löwin Saksa on pystynyt kääntämään (tai rauhoittamaan) useita otteluita juuri vahvan vaihtopenkkinsä ansiosta, nyt siellä on väljempää joka tapauksessa.

Saksa ei kuitenkaan pienestä pysähdy. Vaikka Schweinsteigerkin joutuisi jäämään odotuksien vastaisesti sivuun, on kentällä illalla joukkue, joka voi aivan hyvin voittaa Ranskan ja hiljentää Marseillessa fanaattisen kotiyleisön. Illan ottelu tulee olemaan huikea, kahden huippujoukkueen välinen kamppailu, jonka moni olisi varmasti mielellään nähnyt finaalissa.

Ja katsotaan, pitääkö Linekerin viisaus kutinsa tällä kertaa. Se tulee olemaan pienestä kiinni, suuntaan tai toiseen.

Jari Litmanen

Välieräottelu Ranska-Saksa torstaina 7.7. kello 22 Yle TV2:ssa, Areenassa ja Yle Puheella.