Lähes kaikki viikonlopun Rauli-myrskyn aiheuttamat sähkökatkot oli saatu korjattua maakunnassa maanantaiaamuun mennessä.
Pohjois-Karjalan Sähkön alueella oli sähköttä noin 50 asiakasta. Suurimmalle osalle talouksista sähköt saatiin palautettua sunnuntai-iltaan mennessä.
Myrsky katkoi sähköjä PKS:n alueella etenkin länsi- ja eteläosissa kuten Liperissä, Rääkkylässä, Heinävedellä, Kiteellä ja Tuusniemellä.
Monet ihmiset joutuivat elämään ilman sähköjä yli toista vuorokautta. Esimerkiksi Liperin Onkisalmen ja Leppälahden maisemissa sähköt olivat poikki lähemmäs 30 tuntia.
PKS:n asiakkaista oli pahimmillaan lauantai-iltana sähköttä noin 17 000 taloutta. Myrsky oli kesän hurjin. Kesäkuun Tapio-myrsky vei sähköt noin 9 000 taloudelta.
PKS:n linjoilla sähkövikoja oli enimmillään korjaamassa noin 70 miestä ja urakoitsijoita. Sunnuntaina myös helikopteri oli apuna paikantamassa vikapaikkoja.
Sähkölinjojen korjausmiesten lisäksi myrsky työllisti myös Pohjois-Karjalan pelastuslaitosta.
Pelastuslaitoksella oli lauantai-iltaan mennessä 55 myrskyn aiheuttamaa puunraivaustehtävää. Esimerkiksi Outokummussa ja Joensuussa puita kaatui varaston ja autotallin päälle vahingoittaen vesikattorakenteita.
Eniten tehtäviä oli Outokummussa ja Kiteellä.
Koko maassa Rauli-myrsky vei sähköt noin 200 000 kotitaloudelta.