Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Venezuela julkaisi uusia seteleitä

Uudet setelit piti tulla käyttöön jo viime joulukuussa, mutta niiden liikkeelle laskeminen viivästyi.

Ihmisiä jonottamassa venezuelalaisen pankin edessä
Venezuelalaiset jonottivat pankkiautomaateille joulukkuussa 2016. Kuva: EPA/MIGUEL GUTIERREZ
  • Saara Hirvonen

Voimakkaan inflaation vaivaama Venezuela julkaisi uusia seteleitä maanantaina, kertoo uutistoimisto AFP. Asiakkaat hakivat Caracasin pankeista uusia 500, 5 000 ja 20 000 bolivarin seteleitä.

Presidentti Nicolas Maduro päätti viime vuonna, että Venezuelan yleisin setelityyppi, sadan bolivarin seteli lakkautetaan. Seteleiden piti alun perin tulla jakoon jo joulukuussa, mutta niiden liikkeelle laskeminen viivästyi.

– Uusien seteleiden liikkeelle laskeminen helpottaa venezuelalaisten elämää, mutta se ei hillitse inflaatiota, sanoo ekonomisti Anabella Abadi AFP:lle.

Venezuelassa on ollut maailman korkein inflaatio, joten maan pienimmät setelit ovat lähes arvottomia. Sadan bolivarin seteli vastasi alkuvuodesta 2016 arvoltaan kymmentä Yhdysvaltain senttiä, nyt sen arvo on enää vain muutamia senttejä.

Venezuelan kansantalous on ollut jo vuosia pahoissa vaikeuksissa öljyn hinnan halpuuden ja tehottoman hallinnon takia. Talouskriisi ja poliittiset ongelmat ovat aiheuttaneet maassa laajoja mielenosoituksia.

Oppositio syyttää presidentti Maduroa talouskriisistä ja on vaatinut hänen syrjäyttämistään. Maduron mukaan kriisi on seurausta Yhdysvaltain tukemasta kapitalistisesta salaliitosta.

Lähteet: AFP, AP