Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Halvempi hinta voitti paremmat opetustilat – valtuusto asettui Paavolan kouluratkaisun taakse

Lahden kaupunginvaltuuston kokous
Lahden kaupunginvaltuusto asettui Paavolan koulukampuksen taakse. Kuva: Vihtori Koskinen / Yle
  • Vihtori Koskinen

Lahden kaupunginvaltuusto päätti maanantai-iltaisessa kokouksessaan asettua Paavolan koulukampuksen taakse. Uusi koulukampus sisällytetään vireillä olevan kouluverkkoselvityksen pohjaksi. Päätöksellä valtuusto mitätöi vajaa vuosi sitten tehdyn päätöksensä, jossa keskustan koulu päätettiin rakentaa uudisrakennuksena Tiirismaalle.

Paavolan koulukampussuunnitelmassa hyödynnetään tyhjäksi jääneitä muotoiluinstituutin tiloja sekä läheisen aikuiskoulutuksen tiloja yläkoulun ja englanninkielisen opetuksen tarpeisiin. Lisäki Paavolaan tarvitaan myös uusi päiväkoti.

Paavolan koulukampussuunnitelmassa ei kajota keskustan alueen Lotilan ja Harjun alakouluihin, joissa opetus jatkuu nykymuotoisena.

Rakennuksessa on iso sudenkuoppa.

Panu Heinonen (vihr.)

Paavolan koulukampus on investointikustannuksiltaan arvioiden mukaan noin 10 miljoonaa euroa edullisempi.

Halvempi hintalappu houkutteli valtuustoa, joten Paavolan vaihtoehto ajoi Tiirismaan uudisrakennuksen ohi.

Valtuutetut kantoivat kuitenkin useissa puheenvuoroissa huolta Paavolan kampusalueen, lähinnä aikuiskoulutuskeskuksen kunnosta. Osa valtuutetuista epäilee, että aikuiskoulutuskeskuksenkaan sisäilma ei ole täysin ongelmatonta.

Aikuiskoulutuskeskuksen sisäilmaongelmista ei ole kuitenkaan löytynyt tähän mennessä teetetyistä selvityksissä mitään todisteita.

Valtuutettu Panu Heinonen (vihr.) teki palautusesityksen aikalisän saamiseksi, jotta mahdolliset sisäilmaongelmat saadaan kunnolla selvitettyä.

– Rakennuksessa on iso sudenkuoppa. Nyt tehtävä päätös on käytännössä avoin shekki, jolla sitoudutaan siihen, että rakennus laitetaan kuntoon hinnalla millä hyvänsä. En voi tehdä ratkaisua olemassa olevilla tiedoilla, Heinonen summasi.

Heinosen palautusesitystä ei kannatettu, vaan asian käsittelyä päätettiin jatkaa melko yksimielisesti. Valtuusto päätti, että Paavolan koulukampus sisällytetään Paavolan vireillä olevan kouluverkkoratkaisun pohjaksi. Valtuusto edellytti kuitenkin päätöksellään, että aikuiskoulutuskeskuksesta teetetään sisäilmatutkimukset ja rakennuksen kunto selvitetään perusteellisesti.