Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Tämä pieni kahvipaahtimo on nyt Suomen paras – nyt hifistellään papuja, kohta tuottajamaita

Kahvihifistelijät siirtyivät jauhetusta kahvista ostamaan kokonaisia papuja.

Visa Tuovinen (vas) ja Arttu Muukkonen
Lehmus Roasteryn pojat Visa Tuovinen (vas) ja Arttu Muukkonen sekä tunnustus. Kuva: Tommi Parkkinen / Yle
  • Tommi Parkkinen

Tämän vuoden Suomen paras paahtimo tulee Lappeenrannasta. Lehmus Roastery äänestettiin parhaaksi Helsinki Coffee Festival -tapahtuman yhteydessä pidetyssä äänestyksessä.

– Olihan se aika huikeaa kun kuultiin, että voitettiin. Ollaan vieläkin täpinöissämme, kertoo Lehmus Roasteryn paahtomestari Visa Tuovinen.

Kahvi kuuluu suomalaisuuteen. Viime vuosina nautiskelijat ovat siirtyneet koko kansan kahvimerkeistä pienempien tuottajien laatuihin. Juuri kun läpi löivät artesaanioluet, nyt sen tekevät pienestä aloittavat kahvipaahtimot.

– Ensin viinit löivät läpi, sitten tulivat pienpanimo-oluet ja nyt näyttää olevan kahvin vuoro, kertoo Helsinki Coffee Festival -tapahtuman perustajajäsen Maija Kestilä.

Kahvipavut, niiden jauhaminen ja erilaiset suodatustavat olivat viikonloppuna kovasti esillä Helsingissä. Mikä on kahviharrastajan seuraava askel?

– Ihmiset voivat alkaa etsimään sitä kahvin tuottajamaata, mistä tulee se oma suosikkikahvi.

Artesaanikahvia

Lappeenrantalainen paahtimo on hyvä esimerkki artesaanikahvin tuottajasta. Sitä pyörittää kolme nuorta miestä. Kahvi tilataan, paahdetaan ja pakataan käsin omin voimin. Kiireapulaisiakin on käytetty. Miesten mielestä äänestyksen voitto irtosi brändin rentoudella.

– Brändiämme edustaa helposti lähestyttävyys ja hilpeys. Ulosantimme on rentoa, ja designia edustaa helppous, kertoo Visa Tuovinen.

Miksi juuri nyt on pienpaahtimoiden kahvin vuoro nousta nautiskelijoiden keskuuteen?

– Nyt ruuassa puhuttaa eettisyys ja sen alkuperä. Ihmiset haluavat koko ajan enemmän tietoa tuotteista mitä he kuluttavat. Pienpaahtimokahveissa tietoa on saatavilla todella helposti. Pystymme kertomaan kaiken meidän kahvimme raaka-aineista ja alkuperästä, toteaa Tuovinen.

Visa Tuovinen
Paahtomestari Visa Tuovinen kauhoo kahvinpapuja säkistä. Kuva: Tommi Parkkinen / Yle

Miksi ostaa kalliilla, kun marketin hyllyltä saa halvemmalla?

– Jos ei ole varaa ostaa isoja ostoksia, moni haluaa panostaa pieneen luksukseen. Joku voi ostaa erikoiskahvin viikonlopuksi ja tarjoilla vieraille vähän parempaa. Joku voi vähentää suurta päiväannostaan nauttiakseen kupillisen vähän laadukkaampaa kahvia. Haluamme nostaa esiin, ettei kahvi ole pelkkä piriste, kertoo paahtomestari.

Paikallisuus on se juttu.

– Kun mennään uuteen paikkaan, niin vaihtoehtona ei ole enää se muutama iso paahtimo. Pienten toimijoiden erilainen kahvi tuo vaihtoehtoja.

Äänestystulos sai tilauskirjan pullistelemaan

Lappeenrantalaispaahtimossa ajatellaan, ettei pienten kahviyritysten vähäinen määrä tuo vielä oikeaa kilpailua koko maan mittakaavassa. Eikä sitä edes haluta.

– Me emme halua kilpailla toistemme kanssa. Viikonlopun festivaali loi henkeä, että tätä tehdään yhdessä. Jos uudelle paikkakunnalle tulee uusi pienpaahtimo, niin se on koko alalle hyvä juttu.

Kahvibuumin ei uskota olevan ohimenevä ilmiö.

– En usko, että se on mihinkään häviämässä. Päinvastoin kiinnostus kahviin ja pienpaahtimoihin varmasti kasvaa. Meillä on jo kolmisenkymmentä pienpaahtimoa Rovaniemeä myöten, kertoo Helsinki Coffee Festivalin perustajajäsen Maija Kestilä.