Posti näkee kasvumahdollisuutensa verkkokaupassa ja avaa siksi vuoteen 2019 mennessä tuhat uutta Smartpost-pakettiautomaattia. Euroopassa vain Saksassa on vielä enemmän automaatteja.
Uudet automaatit sijoitetaan lähinnä isoihin kaupunkeihin ja ostoskeskuksiin. Automaatin voi tosin saada myös kerrostaloyhtiön yhteisiin tiloihin.
Posti otti pakettiautomaattinsa käyttöön vuonna 2011. Uusi vaihe on se, että automaatteihin voi toimittaa myös aterioita.
Posti julkisti tiistaina uuden strategiansa. Se perustuu paljolti siihen, että verkkokaupan kasvuksi arvioidaan kymmenisen prosenttia vuodessa.
Kaikki aiemmat pakettiennätykset lyödään tänä vuonna, arvioi Posti tiedotustilaisuudessa tiistaina. Viime vuonna Posti toimitti noin 34 miljoonaa pakettia.
Posti ryhtyy pioneeriksi kirjeiden digitaalisessa seurannassa
Pakettien ja kirjattujen lähetysten seuraaminen on ollut mahdollista vuosia, mutta tavalliset kirjeet, lehdet ja mainokset ovat kulkeneet omia teitään. Nyt Posti ottaa ensimmäisten joukossa käyttöön 2D-tunnisteen.
– Tarvittaessa voimme tehdä nopeita korjaavia toimenpiteitä, esimerkiksi reittimuutoksia, ja siten parantaa laatua sekä asiakaskokemusta, sanoo johtaja Olli Nevanlinna.
Tällaista seurantaa on aiemmin kehitelty Yhdysvalloissa ja Hollannissa.
Posti on aiemmin ilmoittanut, että sen strategian ytimessä on neljä tavoitetta. Niitä ovat menestyminen verkkokaupassa, kirjeiden merkityksen säilyttäminen, palvelukulttuurin uudistaminen sekä digitalisaation hyödyntäminen palvelujen parantajana.
**Lue lisää Postin murroksesta juttusarjastamme: **
Kun työ loppui Postista – Yle on seurannut jo useamman vuoden entisten postilaisten uutta elämää