Vaasassa ensimmäiset kokemukset kaksivuotisesta esikouluopetuksesta ovat ensimmäisen vuoden jälkeen hyviä. Sekä lapset että aikuiset ovat olleet tyytyväisiä kokeiluun, jossa esikoulu alkaa jo viisivuotiailla.
Aluksi huolena oli, vaaditaanko viisivuotiaalta liikaa, mutta säätämällä toiminnan vaativuuden tasoa on opetuksesta saatu toimiva. Valtakunnallisen kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tavoitteena on vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa sekä kehittää esiopetuksen laatua ja vaikuttavuutta.
Valtakunnallinen kokeilu alkoi elokuussa 2021 ja päättyy toukokuussa 2024. Vaasasta mukana ovat Gerby daghem, Metsäkallion päiväkoti, Sundom daghem sekä Merikaarrossa sijaitseva Pikkuonnin päiväkoti.
Ministeriön kokeiluun valittiin satunnaisotannalla mukaan yhteensä 105 kuntaa. Näiden kuntien lisäksi on valittu kokeilukuntia, jotka eivät järjestä kaksivuotista esiopetusta, mutta toimivat verrokkikuntina.
Vaasasta kokeilussa on mukana sekä kaksivuotiseen esiopetuksen osallistuvia 5-vuotiaita että verrokkiryhmiä, joissa 5-vuotiaat ovat varhaiskasvatuksessa.
Kokeiluun osallistuu valtakunnallisesti noin 10 000 vuosina 2016 tai 2017 syntynyttä lasta.
17.6. klo 10:00 korjattu otsikosta "Kaksikielisestä" muotoon "Kaksivuotisesta".