Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ylöjärven ja Tampereen rajalle kaavaillun uuden asuinalueen suunnitelmat tulivat yleisön nähtäville – Teivon raviradan kohtalo vielä auki

Uudelle Teivo-Mäkkylän alueelle on suunniteltu asuntoja noin 7 000–8 000 asukkaalle. Kaavavaihtoehtoja on kaksi, joista toisessa Teivon ravikeskus muuttaa alueelta.

Teivon ravirata
Teivon ravikeskuksen kupeeseen suunnitellaan uutta asuinaluetta. Kuva: Marjut Suomi / Yle

Ylöjärven ja Tampereen rajalle kaavaillun uuden kaupunginosan suunnittelu etenee. Alueen kaavaluonnos on nyt yleisön nähtävillä lokakuun loppuun saakka Ylöjärven kaupungintalon aulassa sekä Ylöjärven kaupungin sivuilla.

Kaavaa esitellään myös yleisötilaisuudessa lokakuun alkupuolella.

– Eniten tulevat keskusteluttamaan virkistysalueiden säilyminen ja raviradan tilanne, ennakoi Ylöjärven kaavoitusarkkitehti Helena Ylinen.

Ylöjärvellä tehtiin alueesta nettikysely touko-kesäkuun vaihteessa. Vastauksia saatiin 2 091, joista reilut 600 tuli ylöjärveläisiltä ja lähes kaikki loput raviurheilun harrastajilta.

Kyselyssä tärkeimmiksi asioiksi nousivat sujuva liikkuminen Ylöjärven ja Tampereen välillä, viihtyisät asuinalueet sekä raviratatoiminnan jatkuminen ja kehittäminen.

Kaavavaihtoehtoja on kaksi

Kaavaluonnosvaihtoehtoja on kaksi. Vaihtoehto 1 sisältää noin 7 500 uutta asukasta ja vaihtoehto 2 noin 8 800. Lisäksi alueelle tulisi työpaikkoja 500–1000 kappaletta.

Vaihtoehdossa 1 Teivon ravikeskus jatkaisi nykyisellä paikallaan mutta supistetulla alueella. Toisessa vaihtoehdossa ravikeskuksen toiminta siirtyisi toisaalle nykyisen sopimuksen päättyessä vuonna 2035 ja alueelle rakennettaisiin tämän jälkeen asuntoja sekä keskuspuisto.

– Jos kaikki sujuu hyvin, niin Teivon raviradan lähialueilla päästään rakentamaan noin kolmen vuoden kuluttua, Helena Ylinen kertoo.

Teivon alueen pitkän aikavälin kehittämisestä on sovittu pari vuotta sitten tehdyssä Tampereen ja Ylöjärven kaupunkien välisessä aiesopimuksessa. Molempien kaupunkien tavoite on kehittää aluetta kerrostalovaltaiseksi alueeksi.

Teivon maakunnallisesti arvokkaat harjualueet säilytetään virkistyskäytössä.

Kaavaa esitellään asukastapahtumassa Ylöjärven kaupungintalolla keskiviikkona 5. lokakuuta kello 16–19. Yleisö voi tutustua kaava-aineistoihin ja keskustella samalla suunnittelijoiden kanssa.

Lausunnot ja mielipiteet kaavaluonnoksesta voi osoittaa kaupunginhallitukselle lokakuun loppuun mennessä sähköpostitse osoitteeseen kaavoitus@ylojarvi.fi tai kirjeitse Kaavoitus, PL 22, 33471 Ylöjärvi.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.