Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Järvenpään kemikaalivuoto: viranomaiset löysivät aiemmin vakavia puutteita varastoinnista – onnettomuuden syy todennäköisesti muualla

Aiemmin havaitut ongelmat ovat liittyneet jätekemikaalien varastointiin ja merkintöihin. Maanantaisen onnettomuuden arvellaan johtuneen kuitenkin mahdollisesti työvirheestä.

Järvenpääläisellä teollisuusalueella sattui maanantai-iltana kemikaalivuoto. Pelastuslaitos antoi tapahtuneesta myös vaaratiedotteen alueen asukkaille.

Maanantaina Järvenpäässä kemikaalivuodon aiheuttanut yritys on ollut viranomaisten syynissä jo pitkään ennen onnettomuutta.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes edellytti yhtiöltä korjaavia toimenpiteitä viimeksi viime keväänä. Ongelmat ovat liittyneet kasvavan kemikaalimäärän varastointiin ja ovat viraston mukaan olleet vakavia.

– Alueella ei ole välttämättä riittävästi tilaa tai merkinnät eivät ole olleet asianmukaisia. Eli mitä missäkin säilytetään ja miten keskenään reagoivat aineet pidetään erossa toisistaan. Ongelmia on ollut myös siinä, millaisia jätteitä sinne saa tai ei saa ottaa vastaan, sanoo Tukesin johtaja Kirsi Levä.

Myös Järvenpään rakennusvalvonta on huomannut samansuuntaisia ongelmia.

– Alun perin on piirretty, mitä on missäkin, mutta nyt varastointia on tapahtunut eri tavalla kuin asemapiirustuksessa. Pihan pitäisi olla toimivampi ja järjestyneempi ja asemapiirustuksen mukainen, sanoo Järvenpään johtava rakennustarkastaja Jouni Vastamäki.

Sekä Vastamäen että Levän mukaan yhtiö on toteuttanut korjaavat toimenpiteet.

– Nykyään tilanne on parempi kuin se on aiemmin ollut, sanoo Tukesin Levä.

Tukes: Onnettomuuden syynä mahdollisesti työvirhe

Järvenpääläisellä teollisuusalueella maanantai-iltana sattunut kemikaalivuoto vei kaksi altistunutta ihmistä sairaalaan ja lähistön asukkaita kehotettiin suojautumaan sisälle ja sulkemaan ilmastoinnin.

Altistuneet olivat yrityksen työntekijöitä.

Tukes on perustamassa onnettomuustutkinnan tapahtumasarjan selvittämiseksi. Alustavan arvion mukaan onnettomuuden syy ei liity aiemmin havaittuihin ongelmiin.

– Syy on todennäköisemmin työvirhe, Levä sanoo.

Tämänhetkisen arvion perusteella onnettomuus on johtunut siitä, että jätekemikaalia on kaadettu väärään säiliöön. Jätekemikaali oli tarkoitus kaataa säiliöön, jonka pohjalla on reaktiota hillitsevää kalkkimaitoa. Sen sijaan jätekemikaali kaadettiin viereiseen säilöön, jonka pohjalla oli ilmeisesti sakkaa, joka reagoi jätekemikaalin kanssa.

Tukes ei ole vielä päässyt kuulemaan onnettomuudessa loukkaantuneita työntekijöitä.

Lue seuraavaksi:

Poliisi selvittää Järvenpään kemikaalivuodon tapahtumaketjua

Järvenpäässä saatiin tukittua kemikaalivuoto, joka vei altistuneita sairaalaan – toimitusjohtaja: "Tarkkaa syytä ei osata sanoa"