Turun tulevaa kaupunkikehitystä luotsaava yleiskaava 2029 palaa taas valmisteluun. Valtava kaavakokonaisuus on ollut valmistelussa vuodesta 2013 lähtien.
Kaupunginhallitukselle esitettiin, että yleiskaavaehdotus asetetaan vielä kerran nähtäville, minkä jälkeen se olisi voinut tulla vielä viimeisen kerran päätöksentekoon. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kaupunginhallitus päätti yleiskaavan palauttamisesta yksimielisesti.
Turun Sanomien mukaan palautusehdotuksen tehnyt Jarmo Rosenlöf (sd) perusteli asiaa yleiskaavaan tehdyillä viime hetken muutoksilla, joita Turun kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen oli tehnyt yleiskaavaan kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyn jälkeen.
Heikkisen tekemät muutosesitykset koskivat Juhana Herttuan koulusta poistettavaa arvokkaan rakennuksen kaavamerkintää. Lisäksi Heikkinen ehdotti Tampereentien ja Vahdontien risteyksen alueen muuttamista palveluiden alueesta asuinalueeksi.
Yleiskaava on koko kaupungin alueen tarkempaa asemakaavoitusta määrittelevä kaava. Sen kohutuimmaksi osaksi on noussut Kupittaan siirtolapuutarhan kohtalo, joskin sen osalta yleiskaavassa ollaan päätymässä puutarhan säilyttämiseen.
Lisää aiheesta: