Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ikkunanpesijä putosi rakennustelineeltä ja loukkaantui – yhtiölle ja toimitusjohtajalle sakot

Käräjäoikeus katsoi, että käytetty teline oli monin tavoin rakennustyön turvallisuutta koskevan asetuksen vastainen.

Helsingin käräjäoikeus 8. joulukuuta.
Helsingin käräjäoikeus antoi asiassa tuomionsa 27. syyskuuta 2022. Kuva: Silja Viitala / Yle

Helsingin käräjäoikeus on antanut rakennusalan yritykselle 6 000 euron yhteisösakon työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi yhtiön toimitusjohtaja tuomittiin 20 päiväsakon rangaistukseen.

Tuomioon johtanut työtapaturma sattui Helsingissä 8. elokuuta 2020. Yhtiön työntekijä oli maalaustyön jälkeen pessyt kerrostalon alakerran ikkunoita.

Työntekijä käytti työskentelyalustanaan koottavaa ja pyörillä liikuteltavaa telinettä. Teline oli yli kahden metrin korkeudessa. Työnteon yhteydessä teline kaatui ja siltä pudonnut työntekijä loukkaantui.

Käräjäoikeus katsoi, että käytetty teline oli monin tavoin rakennustyön turvallisuutta koskevien asetusten vastainen. Telineellä oli riittämätön seisontavakavuus, sen kaiteet ja nousutiet olivat puutteelliset sekä pyörät kiinnittämättä asianmukaisesti. Telinettä ei ollut asianmukaisesti tarkastettu ennen käyttöä.

Käräjäoikeus katsoi, että työtä johtaneen yhtiön toimitusjohtaja oli huolimattomuudesta rikkonut työturvallisuusvelvoitteitaan ja jättänyt riittävästi huolehtimatta loukkaantuneen työntekijän turvallisuudesta.