Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Vaasan seudun matkailukesä oli ennätyksellisen hyvä – ruotsalaisturistien määrä kasvussa

Vaasassa majoittuneiden määrä touko-elokuun välisenä aikana oli historian suurin. Kasvua viime kesään oli peräti 11 prosenttiyksikköä. Myös liikematkailu on kasvussa.

Flera människor som står i kö för att gå ombord på en skärgårdskryssning.
Ruotsalaisten turistien määrä on kasvussa. (arkistokuva) Kuva: Yle/Alexia Sahl

Vaasan seudun matkailukesä oli tänä vuonna erittäin hyvä, toteaa Vaasan seudun matkailu tiedotteessa.

Yöpymistilaston mukaan yöpymismäärä oli touko-elokuun osalta kaikkien aikojen suurin. Viime vuoteen verrattuna kasvua yöpymisissä kesän aikana oli 11 prosenttia. Yhteensä Vaasan hotelleissa yöpyi noin 129 000 henkilöä, kertoo Visit Vaasan toimitusjohtaja Max Jansson.

– Tämä on tulosta onnistuneesta ja toimivasta yhteistyöstä Wasalinen, Visit Vaasan, Tropiclandian, Powerparkin, hotellien sekä muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Aurora Botnian aikataulut suunniteltiin aiempaa sopivammiksi Ruotsista Suomeen matkaaville, mikä luonnollisesti näkyy tuloksessa.

Suomalaisturistit ovat edelleen pääosassa, mutta ruotsalaisturistien määrä on kasvussa. Ruotsalaisten vierailijoiden määrä on suurin sitten vuoden 2016.

Myös liikematkailu on lähtenyt jälleen käyntiin. Erityisesti toukokuussa Vaasan seudulla järjestettiin suurempia liike-elämään liittyviä

tapahtumia. Lisäksi kesän isot tapahtumat Vaasan seudulla keräsivät suuria kävijämääriä. Heinäkuussa sateet haittasivat jonkin verran etenkin terasseja sekä ulkoaktiviteetteja tarjoavia yrittäjiä.