Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Pohjanmaan koronatilanne on vakaa – syksyn aikana tilanne voi kuitenkin huonontua

Tartuntojen määrä on pienoisessa nousussa. Johtajaylilääkäri Niemisen mukaan vakavastikin sairastuneita ilmenee, huolimatta siitä, että alla olisi neljä rokoteannosta.

En man i svart jacka står i en korridor.
Pohjanmaan hyvinvointialueen johtajaylilääkäri Peter Nieminen. (arkistokuva) Kuva: Anne Teir-Siltanen/Yle

Koronatilanne Pohjanmaalla on tällä hetkellä vakaa, mutta Pohjanmaan hyvinvointialueen johtajaylilääkäri Peter Nieminen odottaa jännittyneenä syksyä.

– Tilanne vaihtelee päivästä toiseen. Yleensä alkuviikosta koronaluvut ovat korkeampia. Tapauksia voi olla jopa 50, viikon aikana luku laskee, Nieminen toteaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoi eilen Suomen tilanteesta ja totesi, että tartuntojen määrä on noussut hieman alkusyksystä.

Niemisen mukaan moni sairastaa koronaviruksen lievänä, joten sairaalakuormitus on vähäistä. Osastohoitoa on tarvittu vain satunnaisesti.

– Osa sairastuu vakavasti, riippumatta siitä, onko alla täysi rokotesuoja. Vakavaa muotoa todetaan kuitenkin verrattain vähän.

Parhaillaan rokotuksissa on käynnissä neljäs rokotuskierros yli 60-vuotiaille, sekä riskiryhmiin kuuluville.