Vuoden kuluttua kiristyvä hoitotakuu teettää uusilla hyvinvointialueilla paljon töitä. Ensi vuoden syyskuussa kaikkialla Suomessa tulisi päästä kiireettömään sairaanhoitoon kahdessa viikossa. Vuonna 2024 terveyskeskukseen pitäisi päästä jo viikossa.
Parhaillaan monissa sairaanhoitopiireissä hiotaan suunnitelmia, miten asiakkaat pääsevät erikoissairaanhoitoon eli miten niin sanottu hoitotakuu saadaan toteutettua.
Kanta-Hämeessä hoitotakuun toteutumiseksi on käytössä jo monia käytännön työtapoja, kertoo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin vt. johtajaylilääkäri Juhani Grönlund. Hoitotakuu saadaan toteutumaan monien keinojen yhteispelillä muun muassa siten, että sairaalan henkilökunta tekee lisätöitä.
– Vuodeosastojen toimintaa on sujuvoitettu talon sisällä, ja se on ollut käytössä jo yli vuoden. Leikkaus- ja toimenpideyksikössä on alkamassa tiimityöskentelymalli.
– Sairaalassa pyritään lisäämään polikliinistä kirurgiaa, mikä helpottaa hoitotakuun toteutumista. Sairaanhoitopiiri on ostanut jo kahden vuoden ajan yksityiseltä palveluntuottajalta leikkaussali- ja hoitajakapasiteettia, ja tälle toimintamallille ollaan hakemassa jatkoa, kertoo Grönlund.
Lisäksi Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin keinovalikoimaan kuuluu, että sairaanhoitopiiri ostaa maksusitoumuksella yksityiseltä palveluntuottajalta joitain tiettyjä leikkaustoimenpiteitä.
Grönlundin mukaan sairaanhoitopiiri laajentaa hoitotakuun toteutumiseksi käyttöönotettuja toimintoja ja ne siirtyvät vuodenvaihteessa suoraan hyvinvointialueen käyttöön. Grönlund uskoo, että hoitotakuun toteutuminen helpottuu, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa.
Lisää Kanta-Hämeenuutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.