Ilmajoen kunnalle laaditun taloudellisen selvityksen mukaan Koskenkorvan koulun tilalle olisi taloudellisesti kannattavampi rakentaa vaihtoehdoista suurempi koulu.
Inspiran selvityksen perusteella vuosina 2022─31 kunnan tilikauden kumulatiivinen tulos paranisi 5,8 miljoonaa euroa ja kumulatiivinen rahoitustarve vähenisi 3,7 miljoonaa euroa.
Suuremmassa vaihtoehdossa Koskenkorvan koulun tilalle rakennettaisiin uusi 200 oppilaan koulu sekä 30 esiopetuspaikkaa, jolloin uusi koulu korvaisi viisi nykyistä koulua: Koskenkorvan, Västilän, Ilomäen, Nopankylän ja Luoman koulut.
Pienemmässä vaihtoehdossa uusi koulu korvaisi vain kaksi koulua: Koskenkorvan ja Västilän.
Muutoksia kaivataan Ilmajoella muun muassa pienenevien ikäluokkien takia. Oppilaiden kokonaismäärän ennustetaan laskevan 1550 noin 170 oppilaalla seuraavan viiden vuoden aikana.
Ilmajoen koulujen täyttöaste oli viime vuonna keskimäärin 80 prosenttia. Vuoteen 2030 alakoulujen arvioitu täyttöaste laskee noin 65 prosenttiin.
Sen sijaan varhaiskasvatusta tarvitsevien lasten määrän ennustetaan pysyvän lähes ennallaan seuraavan viiden vuoden aikana.
Myös koulurakennusten kanssa on haasteita, sillä niiden teknisen kunnon korottaminen ja ylläpitäminen vaatisi arviolta 22 miljoonan euron investoinnit seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Valtuusto teki jo kesäkuussa 2020 päätöksen uuden koulun rakentamisesta Koskenkorvan alueelle. Ratkaisun tekeminen koulun koosta ja sijainnista venynee ensi vuoden puolelle.
Lue myös: