Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Juhana Herttuan koulu hiersi Turun yleiskaavakäsittelyä – Kupittaan siirtolapuutarhan säilyttäminen läpi ilman uusia soraääniä

Tähän asti Turun yleiskaavassa eniten tunteita on herättänyt Kupittaan siirtolapuutarhan säilyttäminen nykyisellään. Kaavan uudestakin versiosta löytyi äänestettävää, vaikka puutarhan säilyminen näyttää selvältä.

juhana herttuan lukio i åbo
Juhana Herttuan koulutalo. Kuva: Yle/Andy Ödman

Turun kaupunkiympäristölautakunta sai tiistaina käsittelyyn Turun uuden yleiskaavan. Jättikokonaisuus palautettiin kaupunginhallituksesta takaisin valmisteluun viime viikolla, kun kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen toi kokonaisuuteen viime hetkellä uusia yksityiskohtia.

Heikkisen tekemät muutosesitykset koskivat Juhana Herttuan koulusta poistettavaa arvokkaan rakennuksen kaavamerkintää. Lisäksi Heikkinen ehdotti Tampereentien ja Vahdontien risteyksen alueen muuttamista palveluiden alueesta asuinalueeksi.

Yleiskaava 2029 ei pitkään nahistunut valmistelussa, sillä lautakunta sai asian uudelleen eteensä nyt viikkoa myöhemmin.

Käyttämätön koulu aiheutti uuden kiistan

Juhana Herttuan koulutalo on tähän asti merkitty yleiskaavassa arvokkaaksi rakennukseksi. Vihreiden Mikaela Sundqvist ehdotti, että koulutalon merkintä säilyy nykyisellään, joten lautakunta pääsi äänestämään asiasta.

Äänin 8-4 arvokkaan rakennuksen merkintä poistuu Juhanan Herttuan koulutalolta. Poistamisen puolesta äänestivät kokoomus, sdp, perussuomalaiset ja keskusta. Sundqvistin muutosehdotuksen taakse asettuivat vihreät ja vasemmistoliitto.

Juhana Herttuan koulu suljettiin keväällä 2020 huonon sisäilman takia. Oppilaat siirtyivät väistötiloihin.

Tähän asti yleiskaavan kiistakapulana on ollut Kupittaan siirtolapuutarhan kohtalo, josta päästiin sopuun edellisen yleiskaavaversion käsittelyn aikana. Kaikki puolueet kannattavat nyt siirtolapuutarhan säilyttämistä.

Lisää aiheesta:

Turun yleiskaava-ikuisuusprojekti palaa jälleen valmisteluun – kaupunginhallitus ei hyväksynyt viime hetken muutoksia

Kupittaan siirtolapuutarhan säilyminen on jälleen askeleen lähempänä – lautakunta muutti kiistanalaista kaavamerkintää

Turun kehitystä linjaava yleiskaava 2029 jäi lautakunnan pöydälle – Kupittaan siirtolapuutarhan tulevaisuus poiki joukon muistutuksia