Kanta-Hämeen keskussairaalan leikkausjonoja puretaan loppuvuoden ajan siirtämällä osa leikkauksista Mehiläiseen.
Sairaanhoitopiirin hallitus päätti kokouksessaan tiistaina 4. lokakuuta, että yli kuusi kuukautta hoitoa odottaneita potilaita voidaan leikata marras- ja joulukuun ajan yksityisellä puolella, jotta valtavaksi paisuneita hoitojonoja saadaan purettua.
Tämä tulee maksamaan 150 000 euroa.
Ulkoisia leikkaussalipalveluita käyttävät erikoisalat ovat ortopedia, käsikirurgia, vatsaelinkirurgia, korva-, nenä- ja kurkkutautikirugia sekä lastenkirurgia.
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin mukaan hoidon saatavuudessa on vakavia ongelmia. Yli puoli vuotta hoitoa odottaneita potilaita oli syyskuun lopulla yli 500, heistä vain reilulle kolmannekselle on aika annettuna toimenpiteeseen.
Sairaanhoitopiiri myöntää, että muutaman potilaan kohdalla on jo tapahtunut hoitovirhe viivästyksen vuoksi.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.