Turun pormestari Minna Arve ehdottaa Venäjän pääkonsulaatin lakkauttamista Turussa. Arve julkaisi kannanottonsa Twitterissä aamulla.
Arven mukaan ulkoministeriö voisi aloittaa keskustelut konsulaatin lakkauttamisesta. Turun kaupunki on lakkauttanut kaiken yhteistyön Venäjän konsulaatin kanssa. Kaupunki myös katkaisi yhteistyön aiemman ystävyyskaupunki Pietarin kanssa helmikuun lopussa.
Arven kannanotosta uutisoi ensimmäisenä HS Turku.
Ulkoministeri Pekka Haavisto kommentoi Arven ehdotusta maanantaina iltapäivällä Brysselissä. Haaviston mukaan konsulaatin mahdollinen lakkauttaminen pitää miettiä tarkkaan, koska sillä olisi vaikutusta Pietarin Suomen konsulaatin kykyyn auttaa sikäläisiä suomalaisia.
– Suomi ja silloinen Neuvostoliitto sopivat vuonna 1966 pääkonsulaattien avaamisesta Turkuun ja Pietariin. Sopimus on molemminpuolinen. Arvioimme nyt tarkkaan Pietarin konsulaatin tehtävät.
Arve kertoo Helsingin Sanomille, että hänen kantansa on kehittynyt pidemmän ajan kuluessa. Hänen mukaansa konsulaatille ei ole enää suurta tarvetta Turussa, kun turistiviisumeita ei enää myönnetä yhtä paljon kuin aikaisemmin.
Lisätty Haaviston kommentit kello 16:27.
Lisää aiheesta: