Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ruusulaakson siirtolapuutarha-alue rakentuu hitaasti Hämeenlinnan Aulangolle

Alueelle on tarkoitus rakentaa kaikkiaan 80 mökkiä. Tällä hetkellä Ruusulaaksossa on valmiina 10 mökkiä, joista ensimmäiset tulivat alueelle jo yli 3 vuotta sitten.

Rekka-auton lavalla on puurakenteinen mökki.
Ruusulaakson ensimmäiset mökit saapuivat Aulangolle toukokuussa 2019. Kuva: Timo Leponiemi / Yle

Aulangon Ruusulaakson mökkikylä on rakentunut odotuksia hitaammin Hämeenlinnassa. Kiinteistöosakeyhtiö Aulangon Ruusulaakso esittääkin Hämeenlinnan kaupungille, että yhtiön ja kaupungin välistä vuokrasopimusta pidennetään viidellä vuodella.

Voimassa olevan sopimuksen mukaan vuokralaisen olisi pitänyt rakentaa asemakaavan, rakennusjärjestyksen, hyväksyttyjen piirustusten ja rakennustapaohjeiden mukaiset mökit ja alueen muut rakennukset 31.12.2022 mennessä niin, että rakennuksissa voidaan tehdä käyttöönottotarkistukset.

Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen esittää maanantaina 10.10.2022 kokoontuvalle kaupunginhallitukselle vuokrasopimuksen jatkamista.

Mökkien piirustukseen pientä viilausta

Ruusulaakson siirtolapuutarha-alueelle on tarkoitus rakentaa kaikkiaan 80 pikkumökkiä. Ruusulaaksossa on valmiina 10 mökkiä, joista ensimmäiset tulivat alueelle jo yli 3 vuotta sitten. Mökkien myynti ei ole sujunut suunnitelmien mukaan, sillä mökeistä on myyty vasta kolme.

Mökin piirustuksia on uusittu KOY Aulangon Ruusulaakson saaman asiakaspalautteen pohjalta. Uudessa mökkipohjassa on lisätty alakertaan makuualkovi. Alkuperäisessä pohjassa oli vain parviratkaisu, jonka käytön varsinkin vanhemmat asiakkaat kokivat hankalaksi.

– Mökin uudistaminen varmaankin parantaa niiden myyntiä, arvioi Hämeenlinnan geodeetti Elina Kasteenpohja.

Ruusulaakson asukkaiden yhteinen sauna on Kasteenpohjan mukaan jo lähes valmis. Sauna sijaitsee Aulangonjärven rannalla.

Kaupunkiin toinen siirtolapuutarha-alue

Uuden siirtolapuutarha-alueen perustaminen kaupunkiin sai alkunsa syyskuussa 2009, kun kaupunginvaltuuston kokoomuslainen valtuustoryhmä teki asiasta aloitteen.

Aluksi siirtolapuutarhan paikkaa mietittiin Aulangon Heikkilään rajautuvalle alueelle, mutta se ei soveltunut maanomistuskysymysten ja suojelurajoitusten takia. Hyvä paikka löytyi kuitenkin läheltä: Aulangon ulkoilumajan ja Aulanko Golf Everstin välinen pelto.

Hämeenlinnan kaupunginhallitus päätti huhtikuussa 2011 perustaa hankkeen ja esisopimus uuden siirtola-puutarhan perustamisesta allekirjoitettiin marraskuussa 2013. Aluksi kaupungin toteuttajakumppani oli Teijo Talot Oy, mutta hanke ei lähtenyt käyntiin ja uudeksi toteuttajaksi valittiin Kallioinen Yhtiöt Oy.

Lue myös: