Vielä keväällä ensimmäiset sotaa paenneet ukrainalaiset odottivat pääsevänsä palaamaan kotiin viimeistään kesän aikana. Sodan pitkittyminen on heikentänyt monien uskoa siihen, että Ukrainaan pääsisi takaisin ainakaan kovin pian.
Heinäkuussa Harkovin alueelta sotaa pakoon lähtivät opettaja Natasha Moshenskaja, automekaanikko Aleksandr Moshenski sekä pariskunnan pienet pojat, Konstantin, 6 vuotta, ja Maksim, 7 kk.
Perhe kaipaa omaa kotitaloaan, jossa nyt asuvat Aleksandrin vanhemmat. Siitä huolimatta Moshenskit ovat halukkaita asettumaan Suomeen, ennen kaikkea lastensa tulevaisuuden takia.
– On suuri onni asua täällä. Lapsille se on myös suuri mahdollisuus. Haluamme jäädä tänne, jos se vain on mahdollista, Natasha Moshenskaja sanoo.
Moshenskit asuvat vastaanottokeskuksen järjestämässä kaupungin vuokra-asunnossa parin kilometrin päässä Äänekosken keskustasta. Saman katon alla asuu myös Aleksandrin serkku Viktor Gosha morsiamensa Maria Bukirin kanssa.
Konstantin käy yhtenäiskoululla valmistavassa opetuksessa, ja luettelee jo suomalaisia sanoja.
– Isä, veli....Yksi, kaksi, kolme, poika esittelee suomen kielen taitoaan. Numerot muistuvat mieleen kymmeneen saakka.
Perheen isä ja äiti eivät vielä ole suomen kielen kurssilla, mutta he opettelevat kieltä kotona. Natasha-äiti kertoo, että Konstantinkin opettaa heille koulussa oppimiaan sanoja.
Tällä hetkellä vanhempien aika kuluu lähinnä lasten ja kotitöiden parissa. Natasha pitää ruuanlaitosta ja leipomisesta, Aleksandr on puolestaan innokas kalamies.
Tavoitteena työpaikka
Vanhempien toiveena on oppia suomea ja päästä mahdollisimman pian töihin. Natasha puhuu ukrainan ja venäjän lisäksi myös englantia. Ukrainassa hän opetti muun muassa venäjän kieltä ja kirjallisuutta.
Työ suomalaisessa koulussa olisi Natashalle monestakin syystä mieluista.
– Ukrainassa ihaillaan suomalaista koulujärjestelmää, se on meille esimerkkinä. Kouluni johtaja kävi kerran Suomessa opintomatkalla, Natasha kertoo.
Aleksandrin autonkorjaustaitoja on jo kyselty Äänekoskella, mutta varsinaisia työtarjouksia ei ole vielä tullut.
Maahanmuuttovirasto on arvioinut, että Suomen paheneva työvoimapula auttaa ukrainalaisiakin työllistymään. Toistaiseksi Äänekoskelle tulleet ovat työllistyneet hitaasti, kertoo Hemcare Oy:n pyörittämän vastaanottokeskuksen johtaja Tiina Kannasvuo.
Äänekosken vastaanottokeskus perustettiin toukokuussa, ja kesän loppuun mennessä sen 300 paikkkaa ovat täyttyneet. Suurin osa asukkaista on ukrainalaisia.
– Suurin osa asiakkaistamme ei puhu englantia, mikä hankaloittaa työllistymistä, Kannasvuo toteaa.
Etelä-Suomesta löytyy Kannasvuon mukaan paremmin työpaikkoja myös kielitaidottomille tulijoille, ja jonkin verran Äänekosken vastaanottokeskuksen asiakaskuntaa onkin muuttanut etelämmäksi työn perässä.
Kesällä moni löysi kausitöitä kauempaakin, mutta palasi Äänekoskelle sitten syksyllä, kun työt loppuivat.
”Parasta Äänekoskella ovat ihmiset”
Koulun lisäksi myös suomalainen terveydenhuolto saa Moshenskin perheeltä kiitosta. Maksim-vauvaa on vatsaongelmien takia leikattu Suomessa jo kaksi kertaa, sekä Kuopiossa että Jyväskylässä.
– Niin hyvää hoitoa emme olisi saaneet Ukrainassa, ja siellä olisimme joutuneet maksamaan leikkauksista suuria summia, Natasha toteaa.
Pariskunta kiittelee erityisen vuolaasti äänekoskelaisia vapaaehtoisia sekä kaupungin ja vastaanottokeskuksen työntekijöitä.
– Kaupunki on kaunis ja luonto on ihmeellinen, mutta parasta täällä ovat ihmiset. Niin sydämellisiä ja avuliaita ihmisiä näkee harvoin, Natasha suitsuttaa Äänekoskea ja kaupunkilaisia.
Äänekosken vastaanottokeskuksessa ohjaajana työskentelevä Simo Holopainen käy haastattelupäivänä korjaamassa perheen asunnon kattolamppua. Vapaaehtoistoimijat, kuten Johanna Arho-Forsblom, ovat Natashan mukaan myös aina valmiita auttamaan.
Arho-Forsblom allekirjoittaa Moshenskien arvion äänekoskelaisten auttamishalusta.
Ukrainalaisten ajankohtaisista avuntarpeista kertovalla Facebook-ryhmällä on tuhatkunta seuraajaa, ja vanhalla seurakuntatalolla sijaitsevaan avustuspisteeseen virtaa tasaisesti lahjoituksia.
Tällä hetkellä tarvetta on erityisesti läppäreille ja myös älypuhelimille. Kannettavia tietokoneita tarvitsevat etenkin ukrainalaiskoululaiset koulutöitään varten.
– Moni heistä tekee myös etäopintoja Ukrainaan. Oppimateriaalia on hankala lukea puhelimen näytöltä, Johanna Arho-Forsblom toteaa.