Kannuksen kaupunginvaltuusto hyväksyi noin miljoonalla kohonneet Raasakan uuden koulun rakennuskustannukset.
Rakennuksen hintalappu on nyt reilut 11,6 miljoonaa euroa. Kaupunginvaltuusto sinetöi asian yksimielisesti tiistaina. Uuden koulun rakentaminen alkaa vielä tänä syksynä.
Kuitenkin keskustan Eero Pihlajaniemi jätti ponnen. Siinä toivottiin, että urakoitsijan kanssa vielä neuvoteltaisiin, jotta voitaisiin pysyä aiemmin myönnetyn 10,6 miljoonan euron kustannusarviossa, jonka valtuusto hyväksyi joulukuussa 2021. Lasse Lehtinen (ps.) kannatti pontta.
Raju rakennuskustannusten nousu nosti varsinkin pääurakoitsijan urakkatarjouksen hintaa. Urakkakilpailutus tehtiin kesällä.
Taustalla vaikuttavat Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, mikä vaikeutti rakennusmateriaalien saatavuutta sekä energiakriisi ja energian hinnan moninkertaistuminen.
Koulun uudisrakennusta on valmisteltu pitkään vuodesta 2019 lähtien.
Oppilaat käyvät vanhaa Raasakan koulua uuden valmistumiseen saakka.