Lastensuojelun henkilöstömitoituksessa on suuria alueellisia vaihteluita, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Keskimäärin mitoitus toimii kuitenkin hyvin.
Suurin osa Suomen kunnista ja kuntayhtymistä täyttää lastensuojelun lakisääteisen henkilöstömitoituksen eli 35 asiakasta sosiaalityöntekijää kohden.
Toisaalta THL:n kuntakyselyn mukaan vain noin puolet sosiaalityöntekijöistä arvioi, että oma asiakasmäärä oli ollut lakisääteisissä rajoissa.
Tiedot selviävät laitoksen toukokuussa 2022 toteuttamasta kuntakyselystä. Tulokset kuvaavat tilannetta toukokuussa, jolloin laki lastensuojelun henkilöstömitoituksesta oli ollut voimassa 5 kuukautta.
Vastedes THL aikoo tehdä kyselyn kaksi kertaa vuodessa.
Kyselystä toisen osa oli suunnattu lastensuojelupalvelujen johtaville viranhaltijoille ja toinen asiakastyötä tekeville sosiaalityöntekijöille.
Vuonna 2024 uusia tiukennuksia
Vuoden 2022 alusta sosiaalityöntekijällä on saanut olla samanaikaisesti asiakkaana enintään 35 lasta. Myöhemmin laki tiukentuu: Vuoden 2024 alusta asiakkaita saa olla enintään 30.
Tavoitteena on, että kun sosiaalityöntekijöiden työtaakka kevenee, heillä on mahdollisuus tehdä työtä, jossa lapsen paras toteutuu.
– Vaikka kyselymme perusteella henkilöstömitoitus toteutuu keskimäärin hyvin, on eri alueiden ja yksittäisten sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärässä suurta vaihtelua. Yksittäisissä kunnissa henkilöstömitoitus oli pienimmillään 2 ja suurimmillaan 50, kertoo THL:n erityisasiantuntija Martta Forsell.
Sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärä vaihteli esimerkiksi sen mukaan, oliko heillä muitakin kuin lastensuojelun asiakkaita.
Sosiaalityöntekijät suhtautuvat henkilöstömitoitukseen ristiriitaisesti. Noin puolet sosiaalityöntekijöistä oli huolissaan lain ei-aiotuista vaikutuksista, kuten lastensuojeluasiakkuuden liian varhaisesta päättämisestä asiakasmitoituksessa pysymiseksi.
THL:n kehittämispäällikkö Laura Ylirukan mukaan henkilöstömitoitus on kaikkea muuta kuin yksinkertainen mittari lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kuormituksen seurantaan.
– Jos sosiaalityöntekijällä on muitakin tehtäviä, voi työkuorma olla suuri, vaikka henkilöstömitoitus täyttyisikin. Myös esimerkiksi lastensuojeluprosessin vaihe vaikuttaa työn kuormittavuuteen merkittävästi, hän sanoo.