Satakunnassa neljän kunnan yläkouluissa aletaan kiinnittää entistä tarkemmin huomiota lasten läsnäoloon ja koulussa viihtymiseen.
Valtakunnalliseen Sitouttava kouluyhteisötyö-hankkeen Satakunnan SATAsky-pilottivaiheeseen on lähtenyt mukaan Kokemäki, Nakkila, Rauma ja Pori.
Tavoitteena on vähentää poissaoloja tukemalla oppilaiden kouluun sitoutumista ja koulussa viihtymistä. Tässä avuksi otetaan poissaolojen tarkempi seuranta. Porissa ja Kokemäellä kouluihin on myös tuotu kouluvalmentajat, eli koulussa olevat uudet tukihenkilöt.
Poissaolot ja kouluun lähtemisen ongelmat ovat tutkimusten mukaan lisääntyneet. Oppilaiden yleisimmät poissaolon syyt liittyvät sairastamiseen sekä muihin arkisiin tilanteisiin. Yhä useammin ahdistus vaikeuttaa aamuisin kouluun lähtemistä.
Raumalla hanke on otettu avosylin vastaan.
– Poissaolot ja erityisesti pitkittyneet poissaolot ovat tulleet jokapäiväiseksi pohdinnan aiheeksi myös Satakunnassa. Koulut on Raumalla seuranneet ja puuttuneet poissaoloihin aiemmin kukin tavallaan. Nyt kiitosta on tullut opettajilta jo siitä, että käytäntöjä yhtenäistetään, kertoo Rauman opetus- ja nuorisojohtaja Hanna Viljanen-Lehto.
Satakunnassa SATAsky-hankkeen aikana on tarkoitus kerätä kokemuksia, ja tuoda toimivimmat keinot muiden koulujen tietoon ja käytettäväksi.